Elämää suuremmaksi kysymykseksi tuntuu Oulaisissa nousseen pohjoisen rautatien ylikulkusillan uusiminen ja siitä johtuvat liikenteen tilapäisjärjestelyt. Lehtitiedon mukaan kyseistä ylikulkusiltaa käyttää 1500 ajoneuvoa vuorokaudessa keskimäärin. Kenenkähän pompan hihasta luku on mahdettu vetää?


Pyhäjoen keskustassa uusittiin vuosina 2015-2016 kaksi Pyhäjoen ylittävää 8-tien siltaa. Etelähaaraan tehtiin viereen tilapäinen silta ja pohjoishaaran kohdalla 8-tien liikenne ohjattiin kunnan keskustassa olevan sillan kautta. Pyhäjoen keskustan risteyksissä 8-tien kiertotie osoitettiin liikennemerkillä ajojärjestys muuttunut.


Omasta kokemuksesta ko. siltatyömaiden ajalta voin kertoa, että liikenne soljui ongelmitta, vaikka vuorokautinen ajoneuvomäärä raskaan liikenteen osuuksineen on aivan toista luokka kuin Oulaisissa.


Pyhäjokiseudussa 14.3. esitetty vaihtoehto yksi on selkein ja yksinkertaisin. Oulaisissa on jo muitakin liikennesumppuja ja omituisuuksia, mm. Putilankatu ja kokoojakadulla ajavalla väistämisvelvollisuus asuinkadulta tulevaan nähden, joten paikallaan on, ettei kiertotiejärjestelyä yritetä tehdä pelkästään paikallisella tietotaidolla.
Kun ja jos (toivottavasti) liikennevirasto saa luvan käyttää kiertotiehen kaupungin katuverkkoa, niin tulee huolehtia, että taajaman katuristeyksiin ja kantatie-86:lle ja Merijärventielle tulee kiertotiestä raskaalle liikenteelle selkeät opasteet. Ei pelkästään maalaamalla katutaidetta.

 

Alpo Kangasharju

------------------------------------------------------------------------------------

Varoittava esimerkki huijauksesta

 

Meitä huijataan tai ainakin yritetään. Huijauksen kohteeksi joutunut rouva kirjoitti minulle kirjeen haluten esimerkillään varoittaa muita. Kyllä on sana, jota pitää välttää sanomasta puhelinmyynnissä. Ettei kävisi esimerkin tavoin. Kyllä-sana on helppo muuttaa eri tarkoitukseen.


Mitä ei paikkakunnalta saa, sitä ei kannata puhelimesta tilata. Jyrkkä ei puhelinmyyjille. Lehtitilaukset voi hoitaa paikallisesti ja vitamiinit paikalliskaupoista tai apteekista.
Tietokoneille ja kännyköihin tulee jos millaisia lainatarjouksia ja kirjakauppiaiden esityksiä. Vaikka kuinka laittaisi estoja sama tarjous tulee kohta eri nimellä. Lukematta poistoon, se on viisainta. Mielestäni huvittavin puhelintarjous tuli alushousuista. Kysyessäni tarkemmin, vastaus oli slogit tai jotain sellaista. Tietenkään ei tullut kauppoja, kun entisiä kalsareita on ja tiedossa kauppa mistä niitä saa.


Tässä tapaus, josta rouva varoitti: “Kotisairaanhoitaja kävi kesällä ja muistutti, että kun puhelinmyyjät soittaa, muista, että et sano kyllä. Ne nauhoittavat sen sanan ja sanovat että sinä olet tilannut. Minulle kävi niin.


En vastaa outoihin pitkiin numeroihin kännykässä, mutta lankapuhelimesta en näe numeroita, olen aikonut lopettaa lankanumeron. En vastannut kun kännykkä soi, mutta heti perään soi lankapuhelin. Vitamail tarjosi jotain vitamiineja. Muistan sen jälkeenpäin, että ne kysyivät ensin onko minun osoite edelleen sama Mierontie (nimi muutettu) minä tietenkin sanoin, että kyllä.


Tuli pillereitä. En edes aukaissut pakettia, vaan pyysin poikaani viemään ne postiin palautuksena. Ne oli Ruotsista lähetetty ja postikulut olisi pitänyt maksaa. Eevertti (nimi muutettu) sanoi, että kun sinä et ole tilannut, niitä ei tarvitse palauttaa.


Tuli sitten muistutuslasku plus kulut, Eevertti soitti asiakaspalveluun ja sanoi, että niitä ei ole tilattu. Sanoivat sieltä, että puhelu on nauhoitettu ja siitä on käynyt selville, että on tilattu, eivät kuitenkaan voi lähettää asiakkaalle nauhoitetta kuunneltavaksi.


Asia meni kuluttajaneuvojalle. Eevertti hoiti asian. Minä en olisi sitä jaksanut hoitaa, olisin maksanut. Viimein tuli ilmoitus, että asia on päätetty ja maksu poistettu. Mitenkähän paljon tällaista tapahtuu?”

Reijo Huhtala
Oulainen

------------------------------------------------------------------------------------

Hetki hetkeltä

 

Maailmassa on yhä enemmän asiaa ja melkein kaikkea voi seurata netissä hetki hetkeltä. Noin vain, kotisohvalla istuen, voi heittäytyä mukaan ties mihin tapahtumiin.

Mielenosoitus Senaatintorilla hetki hetkeltä. Terrori-isku siellä ja siellä hetki hetkeltä. Presidentin virkaanastujaiset hetki hetkeltä. Olympiaurheilijoiden avajaismarssi hetki hetkeltä. Nelostien hiihtolomaliikenne kelikamerassa hetki hetkeltä. Oikeudenkäynnit, jotka kertaavat erilaiset raakuudet hetki hetkeltä. Pörssikurssien muutokset hetki hetkeltä. Lumisateen alkaminen Helsingissä hetki hetkeltä.


Elämämme etenee luonnollisesti hetkestä seuraavaan, tiedän sen kyllä, mutta jokainen minuutti tuskin on taltioimisen arvoinen. Osa voi soljua itsekseen ohitse ilman dokumentointia. Auringonnousut ovat normaaleja luonnonilmiöitä, jotka ovat toistuneet vuosituhansien ajan.


Todennäköisyyksien mukaan tiedetään, että Helsingissä sataa yleensä joulukuussa muutama hippunen lunta, ilman jatkuvaa kameraseurantaa. Tielle muodostuu autojonoja lomien alkaessa siitäkin huolimatta, ettemme päivystä tarkkailemasssa tilannetta hetki hetkeltä -seurannan kautta.


Kokonaiskuvien hahmottaminen unohtuu, kun seuraa asioita hetki hetkeltä. Kaikki tuntuu samanarvoiselta. Osaammeko enää erottaa, millä asioilla on oikeasti yhteiskunnallista merkitystä, kun jokaista risausta seurataan yhtä suurilla otsikoilla.


Hetki hetkeltä -seurannat sopivat hyvin nykyiseen pätkäelämäntapaan, jossa kaikki on pilkottua ja nopeaa: leivät, porkkanat ja lehtitekstit. Elämme jatkuvaa snacks-elämää. Ei ole aikaa hauduttaa ruokia, joten napsimme nopeasti pieniä välipaloja, aika usein valmiiksi leikattuina ja annosteltuina. Ei ole aikaa lukea, joten tyydymme pikaiseen nettiselailuun. Elämä on tempoilevaa; juuri kun olemme kääntäneet pään yhden asian puoleen, tulee merkkiääni (joku lisäsi kuvan tämänpäiväisestä ruoka-annoksestaan!) ja taas on käännettävä katse muualle.


Ihmisen aivot rakastavat hitaita ja verkkaisia asioita. Tarvitsemme esimerkiksi pitkiä, sujuvasti kirjoitettuja ja sopivasti analysoituja tekstejä, joissa syy–seuraus-suhteet ovat nähtävillä ilman pilkkomista ja nopeatempoisuutta. Tarvitsemme muutakin kuin räväkän otsikon. Tekee hyvää, jos saamme ajatuksissamme punoa yhteyksiä esimerkiksi lukemamme kirjan tapahtumien välille. Oivallukset ehtivät syntyä, kun lukeminen vie aikaa ja ehdimme asettua kirjan henkilöiden elämään.


Näin sisällissotamme muistovuonna yksi hidas ja verkkainen lukukokemus voisi olla Väinö Linnan kirjoittaman Täällä Pohjantähden alla -trilogian lukeminen. Kirja piirtää taitavin vedoin kuvan ihmisestä sadan vuoden takaa.


Olemme pohjimmiltaan pitkälti samanlaisia aikojen muuttumisesta huolimatta: ilot ja murheet kulkevat mukana, tarpeet ja toiveet pysyvät. Kirjaa lukiessa voimme kokea myötätuntoa sellaistakin ihmistä kohtaan, jonka ajatusmaailmaa emme välttämättä ymmärrä. Kirjan tapahtumien edetessä voimme lähes hetki hetkeltä seurata ihmiskohtaloita sodan repivissä olosuhteissa ja ymmärtää taas hieman enemmän tätä elämän kirjoa.

 

Maria Hyväri

------------------------------------------------------------------------------------

 

Pohdintaa parinvalinnasta

 

Kävin maanantaina mielenkiintoisella evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan luennolla, jossa käsiteltiin ihmisen parinvalintaan vaikuttavia asioita. Vaikka elämme nykyään hyvin erilaisessa maailmassa ja kulttuuriympäristössä kuin lajimme kehittymisen aikaan, kumppanin valintaamme ja sitä kautta lisääntymistämme ohjailevat edelleen samat, jo kauan sitten evolutiivisesti kehittyneet mekanismit. Todellisuudessa parinvalinta on toki hyvin monimutkainen prosessi ja eroja yksilöiden mieltymyksissä on lähes loputtomasti, mutta suuressa mittakaavassa tietyt yleistykset toimivat.


Tuolla heteroseksuaalisten ihmisten pariutumista käsittelevällä luennolla opin, että vetovoiman tunteminen vastakkaiseen sukupuoleen todellakin tapahtuu primitiivisellä, tiedostamattomalla tavalla. Kumppaniehdokasta – tai ylipäätään uutta tuttavuutta – tavatessa aivoissamme nopeimmin reagoi hypotalamus, joka kertoo, koetaanko tilanteessa seksuaalista vetovoimaa vai ei. Vasta hieman perässä tulee etuaivolohko, joka on vastuussa muun muassa tunteiden säätelystä ja toimintatapojen valinnasta.


Tärkeimpiä kumppanin viehättävyyteen vaikuttavia ominaisuuksia ovat tämän tuoksu ja ulkonäkö. Ne kertovat evolutiivisessa mielessä puolison geneettisestä sopivuudesta, terveydentilasta ja lisääntymiskyvystä, jotka ovat oleellisia elinkelpoisten jälkeläisten saamisessa. Pysähdyin miettimään, miten paljon näitä ominaispiirteitä nykymaailmassa keinotekoisesti vääristellään ja muokataankaan.


Mielestäni ehkä kaikkein eniten parinvalintaan vääristävällä tavalla vaikuttaa se, että ihmisen ominaistuoksu peitetään joko tarkoituksella tai ihan huomaamatta kaikenlaisten hajusteiden alle. Tuoksujen kakofoniaan oman osansa tuovat paitsi hajuvedet, myös shampoot, saippuat, vaatteiden pesu- ja huuhteluaineet sekä lukuisat kosmetiikkatuotteet. Jos kumppanin ominaistuoksun kokee miellyttäväksi, kertoo se kumppanin hyvästä immuniteetistä sekä parin yhteensopivuudesta geneettisellä tasolla, ja on siten hyvä merkki ennustamaan kestävää parisuhdetta. Teennäisillä tuoksuilla voi siis huijata itsensä haluttavammaksi, mutta todennäköisesti vain lyhyellä aikavälillä.


Se, että ulkonäköä voi muokata puoleensavetävämmäksi ei ole yllättävää, mutta se, miksi juuri tietyt piirteet koetaan miellyttävinä tuli minulle uutena tietona. Yleisesti ottaen miehiin vetoavat naiset, joilla on korkeat estrogeenitasot. Estrogeeni mm. lisää pintaverenkiertoa ja tummentaa siten yläluomia ja huulia sekä tekee ihosta punertavamman. Näitä piirteitä onkin helppoa jäljitellä tai korostaa meikeillä, tajuamatta miksi lopputulos koetaankaan kauniina.


Ihonsävykin vaikuttaa kumppanin viehättävyyteen, ja sama pätee sekä miehille että naisille. Jos ihoon on varastoitunut paljon karotenoideja, ihon väri koetaan puoleensavetävänä. Kasviksista saatavia karotenoideja tarvitaan sairauksia vastaan taistellessa ja siten niitä sisältävä iho kertoo kantajansa hyvästä terveydestä ja vastustuskyvystä. Tätä piirrettä matkitaan käyttämällä itseruskettavia voiteita.


Todellisuudessa parinvalinta on kuitenkin enemmän tai vähemmän kompromissien tekemistä eivätkä kaikki pääse naimisiin Brad Pittin kanssa. Ehkä se itselle sopivin pitkäaikainen puoliso kuitenkin löytyisi ja eroilta vältyttäisiin, jos uskaltaisimme hurmata kumppanimme heti alussa oikeasti omana itsenämme ja täysin luomuna.

 

Sonja Alasalmi

------------------------------------------------------------------------------------

Energiamme hyvät, pahat ja rumat

Päättäjämme pyörivät jatkuvasti tuskallisessa ympäristöajattelussa. Mistä heidän tulisi valita jatkossa energiamme: biovoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Kaikesta energiasta saamme niin ympäristöllisiä hyötyjä kuin haittojakin. Vaikeaksi valinnan tekee se, että haittojen kestosta ja voimasta kansanedustajat eivät itse ehdi saada selvyyttä. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.


Historian janalla energian haitoilla on kolmea mittaa: on ikuisia jätteitä, on sukupolvisia saasteita ja on lyhytaikaisia päästöjä. Ydinvoimaa rasittaa säteilyjäte, joka on muurattava peruskallioon 200 000 vuodeksi. Sen lopullista hoitovastiketta ei tiedä kukaan. Se ohitetaan ulkoistamalla tappio kolmannelle osapuolelle. Tappiota ei maksa ydinsähkön tämän päivän tuottaja eikä kuluttaja. Sen maksaa vasta tulevien sukupolviemme ketju.


Hiilidioksidi on tyypillinen yhden sukupolven jäte. Vuonna 1959 sen pitoisuus ilmakehässä oli 316 ja hieman yli 400 miljoonasosaa, eli 28 prosenttia korkeampi. Tiede on jo selvittänyt, että hiilidioksidin palautus vanhalle tasolleen onnistuu puolen vuosisadan aikana, kunhan maailman maat palauttamiseen sitoutuvat. Tätä painotti myös Pariisin ilmastokokous 2015.


Lyhytaikaisia päästöjä ovat puun poltosta savuun leijuvat tuhkan pienhiukkaset ja kivihiilen ilmaa happamoittava rikki. Ne ovat insinööritietein ratkaistavia ongelmia, niiden poisto hallitaan, poiston kulut tiedetään ja ne kuuluvat sähkön hintaan.


Tulevat historioitsijat punnitsevat, valitsivatko tämän päivän päättäjät energialähteistä hyvät, pahat vai rumat. Jo sadan vuoden päästä he voivat nimetä fossiilivoiman rumaksi, kun sen annettiin lämmittää ilmakehä. Jo tuhannen vuoden päästä he voivat nimetä ydinvoiman pahaksi, kun säteilevän rapistuvia ydinluolastoja joutuu muuraamaan umpeen yhä useammin ja yhä työläämmin.


Ajattoman hyväksi energialähteeksi he voivat nimetä biovoiman. Se oli vuosituhannesta toiseen aidosti uusiutuvaa, puiden itseensä turvallisesti varastoimaa energiaa. Historiaa ennalta ajattelevien, uusien päättäjien kannattaisi ajaa energia-ajattelu uusiin puihin.


Veli Pohjonen
maatalous- ja
metsätieteiden tohtori
metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Kuusamo

------------------------------------------------------------------------------------

Mökinmies

Ihan oikeat, perinteiset mökinmiehet ovat käyneet vähiin, vai ovatko he jo loppuneet kokonaan? Muutamia vuosikymmeniä sitten heitä vielä oli joka kylällä.

He olivat yleensä kunnon kyläläisiä, joille ei ollut suotu isoja omaisuuksia. Niinpä työtä oli tehtävä siellä, missä sitä oli. Metsätyöt ja tietyöt olivat useimmin elannon takeena mökinmiehille ja heidän perheilleen.


Omalta kylältämme muistan monta rehtiä mökinmiestä. Yksi heistä sai pääasiallisen toimeentulonsa pilkkomalla polttopuita läheisen kansakoulun tarpeisiin. Toinen, jalkainvalidi, kulki hätäaputöissä polkupyörällä. Pyörän polkimeen oli asennettu mäystin, joten polkeminen onnistui yhdelläkin jalalla. Toinen jalka riippui jäykkänä sivulla. Kolmas mökinmies asui Pirnesojan partaalla yksihuoneisessa kodissaan ison perheensä kanssa. Myös hän kulki polkupyörällä työmailla, jotka sijaitsivat kymmenien kilometrien päässä.


Oma isänikin oli mökinmies. Asumuksena oli hirsimökki, kulkuneuvona hänelläkin polkupyörä ja mökin ympärillä muutama hehtaari peltoa. Kun hän oli 50-vuotias, hän hankki hevosen, elämänsä ensimmäisen. Vähitellen kertyi myös ajokalusto. Kärryt ja reet hän teki itse. Karhi, niittokone, haravakone ja muut hevosvetoiset vempeleet löytyivät ostamalla kylältä ja kauempaakin.


Hevosmiehen arvoon noustuaan hän jätti tietyöt ja rupesi ajamaan hevosajoja kyläläisille. Tarvitsijoita oli paljon, sillä nykyiseen verrattuna isoja ja varsinkin pieniä tiloja oli seudulla paljon. Monet olivat hevosettomia, sillä lehmän katsottiin olevan tuottoisampi kotieläin. Hehtaarin verran heinämaata oli varattava kummallekin, että talven yli selvittiin.


Heinäkuorma yhdelle, ranganajoa toiselle, sonnan siirtoa navetoitten takaa pelloille. Kesällä oli perunan istuttamista ja multausta sekä haravakoneen ajoa heinäpelloilla. Sen suuret, rautaiset rattaat rahisivat miehekkäästi soratiellä. Mökinmies lienee ollut peräti onnellinen, kun ruunan vaalea harja heilahteli terhakasti ja kaviot kopisivat. Hevosvaljaat viettivät yönsä tuvan ovisuunurkassa ja talvi-iltoina hevonen illastettiin tilley-lampun valossa.


Mökinmiehellä ei ollut hevosen lisäksi monta arvoesinettä. Työkaluja tietysti oli: höyliä, kirveitä, kaarisaha, kuokkia ja lapioita. Tuvan katonrajassa riippui kahden tukevan naulan varassa kaksipiippuinen haulikko, sillä metsästys oli mökinmiehen harrastus. Oli hänellä taskukellokin, joka riippui vitjoistaan tuvan päätyseinällä, jos ei ollut käytössä, siellä kellotaskussa, joka tuohon aikaan vielä kuului työhousujen varusteisiin. Seinäkellokin oli seinällä ja se kajautteli komeasti lyöntinsä puolen tunnin välein. Jossakin piirongin laatikon pohjalla lojui mitali sota-ajan ansioista. Rahapussia hänellä ei ollut milloinkaan. Sen tehtävän korvasi puseron rintatasku, jossa työpalkat kulkeutuivat kotimökkiin.


Oliko mökinmiehellä muita iloja? Muutama vakioveikkauksen rivi tehtiin viikoittain naapurin vanhanpojan kanssa ja tarkastettiin lauantai-iltaisin. Radio oli ja siitä kuunneltiin iltaisin Viisasten kerhoa ja kuunnelmia sekä sunnuntai-iltapäivisin Listaa, jota vuositolkulla hallitsi Aikamiesten Iltatuulen viesti.


Mökinmiehellä oli hyviä kavereitakin, muutama. Heidän kanssaan ajeltiin pyhisin melko kaukanakin ja joskus arki-iltaisin pistäydyttiin koko väellä toisten kyläläisten kodeissa. Kalle oli paras metsästyskumppani, Aarne muuten vain mukava kaveri. Väinö oli sukulainen ja naapuri, hyvä tarinankertoja. Toisen naapurin Eemilillä oli televisio, josta saattoi käydä katsomassa hiihtokilpailuja ja kotimaisia elokuvia.


Mökinmiehen elämä katkesi sydänkohtaukseen keskellä yötä melko nuorena. Melkoisen tavallinen tarina siis.

 

Tapio Isokivelä

------------------------------------------------------------------------------------

Kiitokset terveydenhoidosta

 

On aika kiittää Oulaskankaan ja terveyskeskuksen vuodeosastoa. Olin siellä ennen vuodenvaihdetta eri osastoilla potilaana ja näin ollen haluan kiittää lääkäreitä, hoitajia ja kaikkia henkilökuntaa, jotka tavalla tai toisella oliva mukana. En nyt näin halua yksilöidä omaa tilaani mikä oli.
Täytyy heitä kunnioittaa ja arvostaa mitä hoitotyö on. Se on raskasta myös henkisesti ja palkitsevaa. Ilman heitä emme selviäisi.

Pauli Huotari
Oulainen

------------------------------------------------------------------------------------

Minne vauvat katuaa? 

 

Mistä kuulluu uuen ihimisen ensimmäine hauras henkäsy? Kuka sen ehttii syämmeesä tallettaa? Kuka kiinnittää sinisiä ja punasia nuppineuloja korkkitaulluun merkiksi sen päivää syntynneistä? Kuka isttuu hilijjaa keskellä yötä, tuuittaa sylissä tuttuun rytmmii? 

Ne mennee syntymmään paremmin, oppimmaan ison kirkon tavolle, syntymmään nopiammin, mutta ossaa piättää syntymän ihimettä automatkan ajan – evoluutio valihttee jatkossa piätyskykysiä jäläkeläisiä.


Ei siinä ehi nuppineuloja kiinnitellä eikä mehtien rytmissä tuuitella ku puoli Suomia parkassee sarijatulella. Minne meiän vauvat katuaa?


Tämä kaupunki

 

Tämä ei oo minun kaupunki. Täällä pakkanen piirttää ikkunnaan outoja kuvia, lapset puhhuu vierasta kieltä ja vasttaantulijaa ei oikkein kehttaa kahtua silimmii. Tämä kaupunki alakkaa semmosten ihimisten ajatuksista, jotka ei ennää asu täällä, mutta tiettää sen olevan olemassa.


Tämä kaupunki hengittää eri tahttiin peltojen ja rautatien kanssa. Se yrittää napata kiinni pendolinon vikkelästä kylestä, mutta saa pikajunan siniset vaunut. Hilijenntynneellä kylänraitilla kaikkuu rattorien kaasutukset ja äitien huokkaukset.

 

Oulainen – sulettu ryhymä


Joskus sitä pysähttyy miettimmää perusteltua syytä olla olemassa ja sitte erehttyy sellaammaan Oulainen-ryhymän sivuja naamakirijassa. Siellä käyään rakentavvaa dialokia naama nyttyrällä. Päivitykset täyttyy mopojen ja rattorien kuolinkorinoista, rutatuista enerkiajuomatölökeistä, koirien jätöksistä toisten piholla, pitkkää vilijaa kasvavista puisttoista, kissojen olemassaolosta ja joessa nököttävistä puistonpenkkeistä.


Siellä purnattaa ku ikkää ei mittää tapahtu ja sitte ku tapahttuu, kukkaa ei mee, paitsi Juho Oksan myyjäissii.


Eniten kuohuttaa kullannuppujen tekemiset ja siitä sikiävät filosoofiset mietinnöt kasvatusvasttuusta. Aina löyttyy joku, joka käy sorkkimassa muurahaispessää ja hakkee popparit.
Eniten tykkäyksiä saa, jos ossaa muottoilla nekatiivisen sanottavasa mahollisimman kärkkäästi, ossaa huuttaa vasttuusseen jotakin toista eikä tunnista sarkasmia.
Joskus saatettaa laitettaa syämmiä ja kiitellään vanhusta auttanutta nuorta.


Ainua tottuus, josta kaikki on sammaa mieltä on, että katulamput pallaa aina väärrään aikkaan.
Ja siitä tiettää, että me ollaan elossa, meiän olemassaololla on oikkeutus ja me ollaan samallaisia ku muutki.

 

Kolumni tarjoili esimakua ennen joulua ilmestyvästä Jokihelmen opiston kirjoittajapiirin teoksesta Outohiuksisia ihimisiä.

 

Essi Rahja

------------------------------------------------------------------------------------

Huumeiden käyttö ei saa arkipäiväistyä

 

Kuluneen vuoden aikana on uutisoitu alkoholin käytön vähentymisestä nuorison keskuudessa. Yle uutisoi taannoin, kuinka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkii syitä nuorten alkoholin käytön vähentymiselle.


Tuloksia positiivisen kehityksen syistä on luvassa myöhemmin, mutta teorioita on pohdittu paljon. Näitä ovat alkoholin hinnan nousu, kauppojen omavalvonnan parantuminen, koulutustason nousu, hyvinvoinnin lisääntyminen, teknologian kehittyminen sekä se, ettei juominen yksinkertaisesti ole enää cool.


Huumeiden käyttö sen sijaan on lisääntynyt viime vuosina. Selittääkö tämä alkoholin käytön vähenemistä, toisin sanoen, ovatko huumeet cool? Suomessa käytetään nousevissa määrin kannabista.


Esimerkiksi Oulussa huumeiden käytön lisääntyminen on näkynyt niihin liittyvien pidätysten ja takavarikointien määrässä. Sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiltä kantautuu perustellusti huolta siitä, että lapset oppivat ”pössyttelyn” olevan normaalia. Jotkut vanhemmat saattavat käyttää kannabista jopa lasten nähden. Kannabiksen vaikutukset voivat aluksi olla rentouttavia, mutta haitat ilmenevät pitempiaikaisessa käytössä.


Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestö on sitä mieltä, että mietojen huumeiden käytön arkipäiväistämistä tulee välttää. Lapsille pitää varoa antamasta käyttäytymismallia, että niin rentoutuminen kuin surujen kohtaaminen tapahtuvat ainoastaan päihteiden avulla.


Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen ja päihteettömän aikuiskontaktin. Heille on myös tarjottava mahdollisuuksia kiinnostavalle tekemiselle. Ostoskeskuksissa ja kaupungilla notkumisen sijaan lapsille ja nuorille on oltava turvallisia ajanviettopaikkoja, joissa on läsnä myös aikuisia.


Harrastustakuusta on keskusteltu laajasti kuluneina vuosina. On esitetty, että jokaiselle lapselle taataan vähintään yksi harrastus. Päättymässä olevan lasten- ja nuortenjärjestöjen aloittaman Lastenviikon (viikko 47) teema oli harrastaminen.


Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri haastaa yritykset ja yksityishenkilöt tukemaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Haastamme myös kaupunkeja, kuntia ja yhteisötoimijoita tarjoamaan entistä suuremmassa määrin tiloja ja toimintaa myös lapsille ja nuorille.

 

Elsi Salovaara, puheenjohtaja
Kristiina Karjalainen, piirikoordinaattori

---------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Niin loppui sirkkaleipä Lehtolasta

 

Viime perjantaina sekin sitten koettiin. Mutta ei toki täällä pohjoisen periferiassa. Pääkaupunkiseudun herkkusuut saivat maisteltavakseen maailman ensimmäistä sirkkaleipää. Kolumnissani ei ole kirjoitusvirhettä: ei siis Sirkka-leipää, vaan sirkkaleipää. Ensiksi mainittu vaihtoehto olisikin ollut jo turhan raflaava.


Ja kuinkas siinä sitten kävikään. Maailman ensimmäinen sirkkaleipä a’la Fazer myytiin Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa loppuun hetkessä. Sirkkaleivässä kasvatetut kotisirkat on kuivattu ja jauhettu jauheeksi sekä lisätty muiden jauhojen sekaan. Yhdessä leivässä on 70 sirkkaa.


Voisin sanoa, kuten kansakoulun vanhassa lukukirjassa: ja niin loppui (sirkka)leipä Lehtolasta. Aika osuva sanonta meikäläiselle, jonka mies omistaa Lehtola-nimisen talon. Loppui siis ennen kuin oli alkanutkaan.


Eipä silti. Mielelläni olisin sirkkaleipää maistellut. Minulla kun ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja ruuan suhteen, kuten viime vuosikymmeninä on ruvennut ulospäinkin näkymään.


Vielä parikymmentä vuotta sitten inhosin oliiveja. Sitten erehdyin istahtamaan opiskelijakaverini kanssa ylöjärveläiseen ravintolaan. Maistoin yhden inhotuksen hänen pizzastaan. Muuta ei tarvittu, jäin koukkuun oliiveihin välittömästi.


Olen viimeisen kolmen kuukauden ajan noudattanut Miia-pt:ni oivallista neuvoa: enemmän proteiineja. Sirkoissahan niitä piisaa, siis proteiineja. Tavallisen maukkaassa kotisirkassa on reilusti yli puolet proteiinia ja vain pikkuisen rasvaa. Lisäksi se päästelee metaania paljon vähemmän kuin lehmä. Jos päästelee ollenkaan. Tämän vertaakaan en kotisirkkojen elämästä tiedä.


Lehmässä on sirkkaan verrattuna proteiineja vain alle puolet. Loppuosa on oikeastaan pelkkää rasvaa. Ja onhan lehmää kasvatettava kuukausi- jopa vuositolkulla ennen kuin sen voi syödä pois. Leikeltynä lehmä mahtuu lautaselle, mutta sirkka sopii suuhun sellaisenaan. Oi, mikä sulosointuinen s-kirjainten sihinä suussa soikaan!
Leikki sikseen. Ainakin hetkeksi. En minä sirkkoja söisi. Olen lapsesta lähtien tykännyt hyönteisistä. Minua eivät inhota hämikset eivätkä pelästytä paarmat. Lisäksi olen viimeisen kahden vuoden aikana vähentänyt lihan syöntiä radikaalisti muutenkin.


Oikein odotan kauhulla joulua kinkkuineen. Kaksi vuotta olen epätoivoisesti yrittänyt poistaa (en paistaa) kinkut Lehtolasta. Harmittelen, koska arpajaiset on keksitty. Ja vielä harmillisempaa on, että talossa on hannuhanhimaisen hyväonninen poika, joka on kaksi joulua peräkkäin kantanut kinkun kotiin arpajaisista. Odotan epätoivoisena ei kahta ilman kolmatta -sanonnan toteutumista. Kasvissyönnin lisäämiseni kärsinee jälleen tänäkin jouluna pahan kolauksen.


Aion silti jatkaa sinnikkäästi. Kahteen vuoteen en ole lihaa juurikaan suuhuni pistänyt. Se on helppoa, kun kotona on pakastin täynnä marjoja ja hirveä. Jälkimmäistäkään en juuri enää syö, vaikka kokkaan kyllä. Onneksi metsästävä parempi puoliskoni ei lue tätä kolumnia.


Mussutan tyytyväisenä lounasruuaksi ostamaani salaattia, pinaatinlehtiä leivän päällä sekä kirsikkatomaatteja, joita suorastaan rakastan. Tykkään kalasta ja kananmunista, ihan vähän kanoistakin.


Yrittäkööt muut vähentää lihankulutustaan ja pelastaa maapallon kotisirkkoja hotkimalla. Minä aion lennähtää kevyesti kuin heinäsirkka sirkkaleipien ohitse. Niin konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin. On parempi vain jatkaa Kippari Kallen tapaan pinaatinlehtien mussuttamista tavallisen ruisleivän päällä.
Katsotaanpa kahden vuoden päästä, kuinka käy meikäläiselle. Ja kuinkahan mahtanee käydä kotisirkoille. Omasta puolestani toivotan niille parempaa elämää ja inhimillisempää kuolemaa jossakin muualla kuin Lehtolan leivissä.

 

Asta Uusivirta

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------

 PekkaSaari 4.4. 40x180

 

 

 Erma 2x65

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet