Oulaisten ja lähialueen asukkaiden kannattaa pyytää lähetettä Oulaskankaalle, jos maha- tai suolistovaivat ovat jatkuneet pitkään. Kuva: Tiina M./OYS Valokuvaus

 

Mahavaivoista kärsivien ei tarvitse lähteä hoidon perässä merta edemmäs kalaan, sillä Oulaskankaalla on käynnistynyt vuoden alusta gastrokirurgian poliklinikka eli maha- ja suolistoalueen vaivoista kärsiville potilaille tarkoitettu lähetepoliklinikka.
Gastrokirurgian erikoislääkäri Sanna Siponen kertoo, että tällä hetkellä tarkempiin maha- ja suolistoalueen tutkimuksiin pääsee ilman suurempaa jonottamista. Ainoa asia, minkä potilas tarvitsee ennen Oulaskankaalle saapumistaan, on lääkärin antama lähete.
Oulaskankaan gastropoliklinikalla tehdään tyrä- ja sappileikkauksia joko tähystämällä tai avoimesti. Myös mahalaukun ja paksusuolen tähystykset hoituvat samassa paikassa.
”Teemme täällä päiväkirurgisia toimenpiteitä eli esimerkiksi peräpukamien leikkauksia”.
Sanna Siponen kertoo, että esimerkiksi tyrävaivoista kärsivät niin nuoret kuin vanhemmatkin ihmiset. Tyrävaivan riski kasvaa kuitenkin sitä mukaa, mitä enemmän ihmiselle kertyy ikää. Tyräleikkauksia on tehty Oulaskankaalla sen jälkeen, kun toiminta päättyi Raahessa.
”Sappivaivat taas ovat osaltaan elämäntavallisia seuraamuksia, ja niiden määrä on jonkin verran lisääntynyt”.

Tällä hetkellä gastropoliklinikka työllistää kaksi yleiskirurgia sekä kaksi gastrokirurgiaan erikoistuvaa lääkäriä. Sanna Siposen mukaan tavoitteena on rekrytoida loppuvuodesta poliklinikalle pysyvä gastrokirurgi.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot