Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on herätellyt eri yhteyksissä ajatusta nykyisen polttoaineverojärjestelmän romuttamisesta. Malli on varsin yksinkertainen ja nykyaikaan varsin sutjakasti sopiva. Nykyisellä polttoaineverotuksella kerätään valtion kassaan rahaa 2,5 miljardia euroa. Tuo vero kerätään jo polttoainetankkauksessa eli tankkasi sitten rekkaa Oulaisissa tai urheiluautoa Oulussa maksavat molemmat saman veron polttoaineen määrässä litraa kohden. Nykyinen järjestelmä ei salli eikä mahdollista ajoneuvokohtaista saati paikkakohtaista erillisverotusta, vaan vero on aina kaavamainen maalla ja kaupungissa.


Vanhasen mallin hienous onkin juuri tässä. Nyt on viritelty mallia polttoaineen verotukseen, jota yhdenkään maalla asuvan ei pitäisi missään nimessä vastustaa. Polttoaineverotuksen muuttaminen tie-, ajoneuvo, ja käyttötarpeen mukaiseksi ei nykyisellä mittarihintaverotuksella onnistu. Veron keruu vanhalla tavalla on tehokas, mutta erittäin jäykkä tapa. Jos halutaan oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa verotusta liikennepolttoaineisiin ja liikenteeseen, vanhaa mallia on pakko radikaalisti uudistaa.
 
Tieverkon määrärahat ja huonokuntoiset tiet ovat maaseudulla liiankin tuttu ilmiö. Tiehankkeiden lobbauksessa on vastaan tullut monta kertaa eri viranomaistahoilta, ettei alemman tieverkon kunnostamiseen löydy rahaa nyt eikä vuosiin. Silti näiden huonokuntoisten teiden ajamisesta pitää maksaa samaa liikenteeseen kohdistuva polttoainevero, jota hienoa moottoritietäkin pitkin ajavat maksavat. Minun oikeustajuuni tasaverotus ei tässäkään kohdassa mene millään!
Toisenlaisella liikenteen verotuksella mahdollistetaan myös rekkaliikenteen ja linja-autoliikenteen verotuksen keventämistä. Se saattaisi lisätä linja-autoyhteyksiä nykyisestään maaseudulla. Rekkaliikenteeseen malli mahdollistaisi myös veroalennuksia ja sillä mahdollistetaan elinkeinoelämän kilpailukykyä maaseudulla. Liikenteen kuljetuskustannukset kohdistuisivat oikeudenmukaisemmin käytetyn tien kunnon mukaisesti. Toki ammattiliikenteelle voitaisiin uudistuksen myötä mahdollistaa poikkeuksia, kun verotus toteutettaisiin ajoneuvokohtaisesti eikä nykyiseen tapaan huoltoaseman polttoainemittarihinnassa.
Mitä uusi malli sitten tarkoittaisi? Se tarkoittaa sitä, että maaseudulla sorateitä ajava autoilija maksaa käyttämänsä huonokuntoisen tien käytöstä veroa huomattavasti vähemmän kuin kalliita hypermarketteja varten rakennettua eritasoramppia ajava. Tuolloin liikenteen verotus kohdistuisi ja nousisi heille, joiden alueilla rakennetaan uusia hienoja tieyhteyksiä ja kunnostetaan usein vanhoja päällysteitä. Hyötyjinä olisivat ne maaseudun asukkaat, joiden tieyhteydet ovat sorateitä ja heikkokuntoista asfalttia maaseudulta kuntakeskukseen. Maaseudulla asuu Suomessa edelleen yli 50 % väestöstä. Tällä enemmistölle tämä uusi polttoaineen verotusmalli olisi valtava veronalennus. Siksi ihmettelen suuresti niitä maaseudulta tulevia kriittisiä kommentteja uudistusavaukselle. Jos kerrankin maaseutu olisi hyötymässä, olemme itse maaseudun asujina sitä torppaamassa.

Juha Pylväs

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot