Cobrat pelasi viime viikonloppuna vieraspelin OYUS:aa vastaan. 

 

Oulaisissa on tapahtunut viikon 42 lopulla ja viikon 43 alussa jääkiekkoharrastukseen liittyvä laajahko korona-altistus, kerrotaan Oulun kaupungin verkkosivuilla. Altistuneita on lähes 40.

Oulaistelainen miesten kolmosdivisioonajoukkue Cobrat tiedottaa Facebook-sivuillaan, että heidän joukkueen yhdellä jäsenellä on todettu koronavirustartunta. Joukkueen altistuneet jäsenet on määrätty karanteeniin. Seuran tiedotteen mukaan tartunnan saanut henkilö on ollut mukana ainoastaan miesten joukkueen toiminnassa. Näin ollen lauantain kotipeli Kuusamon Pallo-Karhuja vastaan on Suomen Jääkiekkoliiton toimesta siirretty pelattavaksi helmikuussa 2021. Cobrat tiedottaa, että juniorijoukkueiden ja kiekkokoulun toimintaan tapauksella ei ole toistaiseksi vaikutusta. 

Oulaisten kaupungin torstai-iltapäivänä julkaistussa tiedotteessa puolestaan kerrotaan, että altistuneita on Pohjois-Pohjanmaalla yli viiden kunnan alueella. Altistuneiden tavoittaminen ja karanteeniin asettaminen on aloitettu ja suurelta osin tehty. Altistuneet on ohjeistettu/tullaan ohjeistamaan yleisten altistuskaranteeniohjeiden mukaisesti ja neuvotaan menemään herkästi koronatestiin, jos ilmenee Covid-tautiin viittaavia oireita.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot