Saaga-Angelia Raudasoja paransi otteitaan kauden edetessä. Ulkopelissä hän pystyy pelaamaan useampaa eri paikkaa. Kuva: Marja Mäkelä

 

Oulaisten Huiman kasvatti Saaga-Angelia Raudasoja nappasi heti ensimmäisellä superpesiskaudellaan vuoden tulokkaan tittelin.

Oulaisten Huiman tekemä juniorityö näkyy tällä hetkellä vahvasti naisten superpesiksessä. Huiman kasvatit, Roosa Hussa ja Saaga-Angelia Raudasoja pelaavat Seinäjoen Maila-Jussien edustusjoukkueessa. Kaksikosta jälkimmäinen, Saaga-Angelia nappasi heti ensimmäisellä superpesiskaudellaan vuoden tulokkaan tittelin.
”Minimaalisilla tavoitteilla lähdin tekemään parhaani ja ottamaan selvää, miltä pelaaminen pääsarjatasolla tuntuu. Tämä oli nousujohteinen kausi, jossa pelit alkoivat kulkea loppukaudesta niin itseltä kuin koko joukkueelta. Ja lopulta kausi päättyi henkilökohtaisesti vuoden tulokkaan palkintoon, mikä lämmittää sydäntä kovasti”, kertoo Saaga-Angelia.
Saaga-Angelia on iloinen siitä, että Seinäjoella hän on saanut ympärilleen ammattitaitoisen valmennusryhmän, joka tietää, miten huipulla tulee harjoitella oikeassa suhteessa.
”Olen opiskellut kaksi vuotta urheilulukiossa ja harjoittelussani on ollut välillä enemmän intoa kuin järkeä. Pari talvea on mennyt niin, että olen saanut testailla omia rajojani, ja treeneistä palautuminen on mennyt alipalautumisen puolelle. Nyt minulla on ammattitaitoiset valmentajat, joilla on tietämystä siitä, mikä on kovan harjoittelun ja riittävän palautumisen oikea suhde”.
Monipuolisuutensa ansiosta Saaga-Angelia voi pelata kentällä lähes mitä paikkaa tahansa. Kuluneella kaudella hän viihtyi eniten sisäpelissä kärkietenijänä, kun taas ulkona roolit vaihtuvat tiheämmin.
”Olen vielä nuori ja kokemusta ei ole pääsarjatasolta paljon, joten en tiedä, mikä olisi itselle mieluisin pelipaikka. Viime vuonna pelasin etukentällä ja tällä kaudella linjassa. Molemmista paikoista tykkäsin”, hän pohtii.
Saaga-Angelia opiskelee tällä hetkellä Sotkamon urheilulukiossa. Hän pitää siitä, että pystyy yhdistämään opiskelun ja harjoittelun toisiinsa. Sotkamossa jo missä tietotaitoa juurikin pesäpallosta on laajalti.

Saaga-Angelialla on pesäpalloilijan uran suhteen kovat piipussa. Hän on juuri noussut lajin huipulle ja aikoo myös pysyä siellä mahdollisimman pitkään. Joillekin pelaajille pesäpallon arvo-ottelu Itä-Länsi on uran kovin saavutus, mutta Saaga-Angelia haluaa menestystä enemmän oman joukkueensa kautta.
”Totta kai Itä-Länsi on hieno juttu ja sinne pääsevät ne pelaajat, jotka ovat oikeasti huippuja. Mutta ei se ole minulle mikään menestymisen mittari. Siellä ei pelata sarjapisteistä. Minulle merkkaa enemmän taistelu Suomen mestaruudesta”, Saaga-Angelia pohtii.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot