Pastori Leea Vahtera ja kappalainen Mari Jussi-Pekka ovat aivan täpinöissään 28.8. kirkossa ja sen pihapiirissä järjestettävästä Talojen ja tarinoiden illasta.

 

Jos et ole vielä keksinyt, mitä teet perjantai-iltana elokuun 28. päivä kello 18 alkaen, niin ei hätää. Oulaisten kirkossa ja sen ympäristössä nimittäin sattuu ja tapahtuu silloin kaikenlaista, kun historian toinen Talojen ja tarinoiden ilta pääsee vauhtiin. Viime vuonna tapahtuman pitopaikkana oli kirjasto, mutta nyt kirkko ympäristöineen saa näytellä pääosaa yhden illan ajan, tulihan tänä vuonna kuluneeksi jo 150 vuotta Oulaisten seurakunnan itsenäistymisestä.
”Tarkoituksena on järjestää tälle monella tavalla haasteellisellekin ajalle sopiva ja mukava yhteinen tapahtuma, jossa on tarjolla jokaiselle jotakin. On mahtavaa, että saimme tämän tilaisuuden tänne Oulaisten rakkauden värisen kirkon ympäristöön. Tämä on koko seurakunnalle iso juttu. Minusta illan ohjelmasta tuli laadukas ja monipuolinen”, iloitsee kappalainen Mari Jussi-Pekka.


Illan ohjelma aloitetaan kirkossa kello 18.15 urkusadulla Nooan arkki. Pastori Leea Vahteran mukaan kyse on lyhyestä urkujen ympärillä pidettävästä musiikkituokiosta, jonka aikana kuullaan tarina urkumusiikin säestyksellä.
”Tästä on perheen pienimpien hyvä aloittaa ilta ja jatkaa suoraan taikuri Petteri Närhen esitykseen”, vinkkaa Leea Vahtera.


Minun virteni -hetkessä eri ammattikuntien edustajat kertovat heidän omista lempivirsistään. Esittelyn päätteeksi nämä virret lauletaan yhteisvirtenä. Suosikkivirsiään esittelemään ovat lupautuneet kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen, kaupunginvaltuutettu Anneli Rajaniemi, hankekoordinaattori Sirpa Nevanperä, koulutuspäällikkö Ritva Joki-Kolehmainen sekä yrittäjä Miia Hertteli.


Kirkossa iltaa jatketaan yksinlaulajien esityksellä. Esiintymässä ovat Vuokko Pelkonen, Tuula Mannerkorpi ja Ville Rahkola. Yksinlaulujen lisäksi he laulavat myös yhdessä moniäänisesti. Musiikillinen ilotulitus jatkuu 19.30, jolloin kirkon akustiikan riittävyyden testaavat Oulaisten karaokekerhon laulajat. Luvassa on kerholaisten omia hengellisiä suosikkisävelmiä. Mari Jussi-Pekka odottaa karaokekerhon esityksestä samanlaista elämystä kuin heidän perinteisessä joulukonsertissaan.
”Karaokekerhon joulukonsertit vetävät aina tuvan täyteen. Olen itse ollut kaksi kertaa mukana kuuntelemassa ja ollut vaikuttunut. Se on niin koskettava konsertti”, kertoo Mari Jussi-Pekka.


Koronarajoitusten johdosta kirkossa ja sen ympäristössä noudatetaan turvallisuusohjeistuksia mm. väkimäärän suhteen. Kirkon ohjelmaa voi vaikkapa kotoa käsin kuunnella suorana seurakunnan nettiradion kautta.
Illan yksi odotetuimmista tapauksista lienee suomalaisilla stand up -lavoilla jo mainetta keränneen Mikko Vaismaan esitys. Mikko Vaismaa on hengellisestikin orientoitunut koomikko, jonka huumorista on voinut nauttia esimerkiksi nuorten Maata Näkyvissä -festivaaleilla Turussa.
”Mikko Vaismaa on loistotyyppi. Olen kuullut hänen esityksiään kirkon tilaisuuksissa ja televisiossa aiemminkin. Hän on siitäkin syystä hyvä stand up -koomikko, että hänen juttunsa pysyvät navan yläpuolella”, sanoo Mari Jussi-Pekka.
Kirkon tilaisuudet kruunaa vielä illan päätteeksi ylivieskalainen gospelbändi Fresh, jonka musiikissa on vahvasti läsnä pop-, rock- ja rap-vaikutteita.


Kirkon pihapiirissä tapahtuu illan aikana monenlaista. Varsinkin lapsia ilostuttaa varmasti kirkonrotta, joka tietää tai ainakin luulee tietävänsä kaiken Oulaisten kirkon asioista.
”Ihmiset ovat mielestäni jänniä ja mukavia, käyn heitä mielelläni jututtamassa. Minun kanssani saa ottaa myös valokuvia, olenhan aikamoinen linssilude. Olen aavistuksen kiero, mutta täysin hyväntahtoinen”, kirkonrotta paljastaa.”
Oulaisten kirkon paanukaton uusiminen on ajankohtainen aihe lähiaikoina ja siihen liittyen tulee Wanhan Woiman Paavo Manninen näyttämään yleisölle, miten päreenvalmistuskoneella tehdään paanuja. Tämä työesitys tapahtuu Oulaistenkadun läheisyydessä.

Kun listaan lisätään vielä lähetyskahvila ja legendaarisen herkullisten munkkien myynti, kohtaamispaikka keskusteluineen sekä Anna Karjulan yhdessä taiteen perusopetuksen oppilaiden kanssa tekemä valoinstallaatio kirkkopuistossa, on tapahtumaa tarjolla kylliksi yhden illan ajaksi. Ja ne loput ohjelmanumerot voit nähdä vain tulemalla paikan päälle.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot