Heitä on keskuudessamme enää hyvin vähän. Nimittäin sotaveteraaneja. On tietysti hyvä, että vuoden 1926 alkupuolella syntyneet ovat nuorin ikäluokka, joka joutui osallistumaan sotatoimiin. Meillä on ollut pitkä rauhanaika, jolloin on voitu keskittyä rauhantöihin ja kotimaan rakentamiseen.
He, jotka olivat mukana sodissa, eivät mielellään muistele niitä aikoja, jolloin ihan tavalliset nuoret miehet joutuivat näkemään, kokemaan ja tekemään asioita, joita ihan viimeisiksi olisivat halunneet. Paljon mieluisempaa olisi ollut aurankurjessa tai tukkisavotassa, kuin tähtäämässä kiväärillä toisia samanlaisia ihmisiä.
Siltä ikäpolvelta meni nuoruus aivan eri tavalla, kuin olisi voinut. Oman elämän rakentaminen jäi toissijaiseksi, kun oli lähdettävä turvaamaan kotimaan rakkaita rajoja. Miten paljon muuta, parempaa ja mieluisempaa tekemistä noilla miehillä olisikaan ollut! Perheiden perustaminenkin monen kohdalla viivästyi sotien vuoksi. Ja kun rauha koitti, oli edessä ankara jälleenrakentaminen ja koko kotimaan reivaaminen normaaliin tilaan.

Moni sotaveteraani ei saavuttanut sielulleen tasapainoa rauhan tultua. Sota-aikojen traumat ja arvet painoivat mieltä. Moni polki saamansa kunniamitalit rämeeseen ja haki sielullensa rauhaa keskellä yötäkin pappien pakeilta. Heille oli vain osunut kaikkein vaikein kohta kotimaamme historiasta. He olivat joutuneet sen vapautta ase kädessä, pelko ja kauhu sydämissään vartioimaan.
Olen kuullut kerrottavan, että kun oma isäni viimein palasi monivuotiselta sotaretkeltään, hän oli todella väsynyt. Kun kotimökin savusauna oli lämmitetty ja palanneelle oli annettu parasta, mitä löytyi, hän oli nukkunut vuorokausikaupalla. Kuolemanpelko, raskas fyysinen rasitus ja poikkeusolojen synnyttämä stressi purkautuivat väsymyksenä. Topakka mummoni oli jopa käännyttänyt vieraita pihalta, että ”poika” sai nukkua.

Kun rauha koitti, oli taas käytävä kiinni arkisiin siviilitöihin. Vankkojen talojen pojat suuntasivat askeleensa kotipelloille ja metsiin. Mökinmiehet - kuten isäni - sen sijaan joutuivat etsimään ansiotyötä. Metsistähän sitä löytyi heillekin. Ei kuitenkaan omista, koska niitä ei ollut.
Kaupungeissa ja taajamissa monet päätyivät elpyvän teollisuuden palvelukseen, monet tekemään sotakorvaustavaroita äskeiselle viholliselle. Ja olihan tietysti heitäkin, jotka pääsivät hivuttautumaan yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin.
Kun olin nuori, melkein kaikki ympäröivän kylän miehet olivat sotaveteraaneja. Melko harvoin he silti muistelivat sota-aikaa, varsinkaan karmeita yksityiskohtia. Ei tehnyt mieli muistella. Riitti, kun monet veteraanit näkivät ahdistavia sotaunia vuosikymmenien ajan.

Tapio Isokivelä

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot