R-kioskin kauppias Arto Hintsala ojensi ketjun lahjoittaman 1000 euron stipendin Oulaisten MLL:n edustajille Reeta Isolalle ja Samuli Tikkaselle. Kuva: Aleksi Olli

 

Oulaisten R-kioskilla riitti perjantaina tavallista enemmän hymyileviä kasvoja, kun kauppias Arto Hintsala sai kunnian ojentaa R-kioskin lahjoittaman 1000 euron stipendin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulaisten yhdistykselle (MLL). Rahan vastaanottivat kiitollisin mielin Reeta Isola ja Samuli Tikkanen.

”Hyvältähän tällainen lahjoitus tuntuu. 1000 euroa on iso raha pienelle yhdistykselle. Se mahdollistaa kaikenlaisen lisätoiminnan järjestämisen meidän perustoimintojen rinnalle, joita on muun muassa perhekahvilatoiminta. Ei meidänkään yhdistys pystyisi toimimaan ilman tämänkaltaisia lahjoituksia”, myöntää Samuli Tikkanen Oulaisten MLL:stä.

Rahapottinsa Oulaisten R-kioski oli kerryttänyt myymistään hod dogeista. Kioski oli ollut viimeisten kolmen kuukauden aikana Suomen toiseksi suurin hodarien ostotiheydellä mitattu. Näin ollen se pääsi jakamaan tukipotin haluamalleen kohteelle. Arto Hintsala kertoo päättäneensä mahdollisen avustuskohteen jo hyvissä ajoin. Vaikka sopivia avustettavia löytyy Oulaisistakin useita, oli MLL:n valinta hänelle lopulta varsin helppo.

Samuli Tikkanen kertoo, että koronakriisin vuoksi MLL:n toiminta on siirtynyt pääasiassa nettiin. Siellä perheille on tarjolla monenlaisia aktiviteetteja, kuten suosittu perhebingo. Poikkeusolosuhteet ovat tarkoittaneet myös sitä, että MLL:n Oulaistenkin yhdistykselle tulee tuon tuosta ihmisten yhteydenottoja, jotka käsittelevät hyvin usein perheiden taloudellista tilannetta.

”Pyrimme auttamaan tällaisissa tilanteissa mahdollisuuksien mukaan, onko se sitten lahjakortti tai tuotelahjoitus. Auttamisen keino riippuu aina tilanteesta”.

 

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot