Tätä harvoin näkee Oulaisissa. Pattijoen Urheilijat ja Kempeleen Kiri pelaavat viimeisen harjoitusottelunsa Oulaisissa 2.5. Osa ottelun tuloista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Kuva: Kari Kanasaari

 

Oulaisissa nähdään toukokuun 2. päivä harvinaista herkkua, kun Pattijoen Urheilijat ja Kempeleen Kiri iskevät yhteen juuri ennen varsinaisen superpesiskauden alkua. Kyse on hyväntekeväisyysottelusta, jonka tuotoista osa lahjoitetaan Team Rynkeby – God Morgonin sekä Aamu Säätiön ja Sylva ry:n kautta vakavasti sairaiden lasten, nuorten ja heidän perheiden tukemiseen.
Tapahtuman puuhamies Hannu Jussi-Pekka kertoo, että ajatus hyväntekeväisyysottelun järjestämisestä Oulaisissa lähti liikkeelle hänen aikomuksestaan polkea ensi kesänä pyörällä Oulusta Pariisiin yhdessä muiden Team Rynkeby – God Morgon Oulun pyöräilijöiden kanssa.
”Olen itse pelannut Oulaisissa pesäpalloa maakuntasarjassa puolenkymmentä vuotta. Mieleeni tuli, että täällä voisi järjestää hyväntekeväisyysottelun, jossa vastakkain olisivat superpesisjoukkueet. Olin yhteydessä Pattijoen ja Kempeleen pelinjohtajiin ja molemmat näyttivät tapahtumalle vihreää valoa. Tämän tasoista ottelua ei ole täällä ennen nähty”, tietää Hannu Jussi-Pekka.

Hyväntekeväisyyspelin järjestelyt aloitettiin jo viime syksynä ja vauhti on kiihtynyt entisestään tämän vuoden puolella. Hannu Jussi-Pekka mainitsee, että viime vuonna Nivalassa pelattu Sotkamon Jymyn ja Kempeleen Kirin välinen ottelu keräsi lehtereille yli 500 katsojaa. Jos säiden haltija on armollinen, voidaan samanlaisiin lukemiin päästä myös Oulaisissa.
”Itse ottelun lisäksi tapahtumassa on kioskitoimintaa, ja soppatykkimiehetkin ovat jo lupautuneet paikalle. Team Rynkeby – God Morgon Oululla on siellä oma piste ja aiomme esitellä pelin tauolla omaa toimintaamme”.

Ottelun liput on tarkoitus laittaa myyntiin aivan lähikoina. Myyntipaikat tulevat olemaan uimahalli Lähde, Veikon Kone sekä Kultakehrä Kärkkäinen.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot