R-kioskin kauppiaana tutuksi tullut Arto Hintsala laajentaa yritystoimintaansa nyt myös siivouksen puolelle. Hänestä tehtiin hiljattain Pohjolan Tehosiivous Oy:n uusi toimitusjohtaja.

 

Oulaisten R-kioskin yrittäjä Arto Hintsala on Pohjolan Tehosiivous Oy:n uusi omistaja. A. Hintsala Oy osti Pohjolan Tehosiivous Oy:n koko osakekannan 27.11. tehdyllä yrityskaupalla. Arto Hintsala jatkaa edelleen myös R-kioskin kauppiaana.
”Asiakkaat ovat nähneet minut tähän saakka kioskilla kuutena päivänä viikossa. Tämän jälkeen en tule olemaan siellä niin useasti, mutta kioskin toimintaan se ei vaikuta. Vanhoja asiakkaita en tule unohtamaan”, lupaa Arto Hintsala.


Arto Hintsalan mukaan uusi aluevaltaus tulee näkymään jollakin tavalla myös R-kioskin palvelutarjonnassa.
”Nyt R-kioskilta voi käydä tilaamassa kauppiaan ollessa töissä vaikka kotisiivoukset tai noutamassa lahjakortin siivouspalvelusta”.
Pohjolan Tehosiivous on toiminut vuodesta 1994 lähtien ja työntekijöitä yrityksessä on toistakymmentä. Arto Hintsala vastaa jatkossa koko Pohjolan Tehosiivouksen toiminnasta. Yrityskaupalla ei ole välittömiä vaikutuksia kummankaan yhtiön henkilöstöön ja toimintoihin.
Pohjolan Tehosiivouksen entiset omistajat Pirjo ja Jorma Kortesoja jatkavat yhtiön palveluksessa toistaiseksi kaupan jälkeen ostajatahoa konsultoiden.
”Oli hienoa löytää yhtiöllemme kasvuhaluinen ostaja, joka vie Pohjolan Tehosiivous Oy.tä eteenpäin ja pystyy huolehtimaan yhtiöön kertyneen osaamisen käytöstä ja toiminnan kehittämisestä Oulaisissa ja alueen lähikunnissa”, toteavat Pirjo ja Jorma Kortesoja.

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot