Eila Pahkala etsi verhokangasta ja kauppias Kirsi Laitala auttoi valinnassa.

 

Kun Kirsi Laitala kulki Haapajärvellä koulumatkansa taksilla, niin hän haaveili itsensä kuljettajan paikalle. Kun Kirsi Laitala opiskeli Kalajoen Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa, hän teki työharjoittelunsa Kalajoen Kankaassa ja unelmoi kangaskauppiaan urasta. Sittemmin hänestä tuli taksiyrittäjä vuonna 2012 ja vuonna 2018 hän osti Kalajoen Kankaan Raija Visurilta. Liiketilat eivät ole kuitenkaan kuten ennen, vaan entiset Kalajoen Kankaan tilat on jaettu kahdelle yritykselle eli toinen on Näkötiimi.


”Suvussa on yritystä, naurahtaa Kirsi Laitala ja kertoo taustastaan.
”Isän suvussa on paljon yrittäjiä, ja varmaan yrittäminen on minulle jonkinlainen veren perintö. Minusta tuntuu, että aina pitäisi olla jotain yritystä, vaikka niissä on myös aina omat mielenkiintoiset haasteensa, Kirsi Laitala tunnustaa.”
Hän ottaa samalla vastaan ensimmäisiä joulukankaita. Kauniit, paksut joululiinat soljuvat kauppiaan näppärissä käsissä sieviin taitoksiin.
Ammattikoulun jälkeen Kirsi Laitala ehti olla myös työntekijänä Kalajoen Kankaassa ja muutamassa muussakin työpaikassa, kunnes hänestä tuli taksinkuljettaja. Hän ajoi monet vuodet Mustakankaan Maurin taksia.
”Mauri on kova yrittäjä ja mukava työnantaja.”
Kirsille tuli sitten vuonna 2012 mahdollisuus hankkia oma taksi.Siinä sivussa toteutui yksi lapsuuden unelma.Taksiyrittäjänä Kirsi teki vuorotyötä, ja oli alalla naisena vähän niin kuin harvinaisuus. Kun Kirsi sittemmin osti kangaskaupan, niin hän palkkasi taksiinsa kuskin. Nykyisin Kirsin taksia ajaa Linda Kääntä.

Kun Kirsi oli Raija Visurilla töissä, niin kangaskauppa oli vielä silloin nimensä mukainen kauppa.
”Myimme kankaita, ompelimme verhoja ja korjasimme vaatteita, Kirsi kertoo.”
Kirsin kauppa on nimeltään Kalajoen Kangas ja Kaluste ja se on kauppiaan kertoman mukaan kodin tekstiilien ja ompelutarvikkeiden keidas.
”Jos tarvitset uudet verhot, verhoilut, ompelutarvikkeet, huonekalut, pesulapalvelun tai ompelukonehuollon, voimme palvella sinua koko repertuaarissa, luettelee Kirsi Laitala.”
Hän lupaa, että sisustusompelut tehdään tarvittaessa suunnittelusta paikalleen asennettuina.
Samoin hän
lupaa toimittaa mahdolliset kalustehankinnat kotiovelle saakka.
”Tällaista palvelua ei nettikaupoista saa, Kirsi jatkaa.”

Saman tien liikkeeseen tulee asiakas, joka haluaa pesettää mattonsa jouluksi ja ne jäävät Kirsille välitettäväksi. Matot saa hakea puhtaina sovittuun aikaan samasta kaupasta. Jos ompelukone nikottelee, niin sen korjaa Veijo Isokääntä Raahesta. Isokäännällä ja Laitalalla on tästä työstä yhteistyösopimus. Haastattelupäivänä Kirsillä riitti asiakkaita ja ompelutyötä. Sen päivän aikana hänen piti korjata esimerkiksi yksi juhlamekko ja ommella mainostoimiston tilaama mainostaulu.

Ennen kangaskaupoissa puhuttiin paljon muodista. Ostajat hankkivat kankaita muotikuvien mukaisesti. Nyt kysyntää on enemmän sisustuskankeille ja kauppias tekee myös myynti- ja ompelutarjouksia julkisessa kilpailutuksessa oleviin laitoksiin ja julkisiin tiloihin.
Vaikka valmisvaatteet ovat vallanneet sijaa kangashankinnoilta, niin nykyisin saatetaan ostaa vaatekangas kangaskaupasta ja ompeluttaa se samassa paikassa valmiiksi puvuksi. Kirsi on tässäkin asiassa ajan hermolla ompelulinjan suorittaneena kauppiaana.
Jos joku haluaa Aidosta Skinnwilletorkkuhuovasta tutun tekoturkistakin, niin senkin Kirsi Laitala voi toteuttaa.

Kaisa Hietala

 

 

 Erma 2x65

 ST 84x50 UUSI 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot