Ensi vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Ruokokosken Anu ja Huhtalan Anne päättivät, että Vihannistakin voisi löytyä musiikin osaajia, joiden kanssa olisi mukava laulaa ja soittaa yhdessä sellaista musiikkia, mistä jokainen löytäisi jotain itseä ilahduttavaa rennolla fiiliksellä.
Syntyi Loivat Laulut, joka on vuosien varrella loivistellut harjoitusilloissa ja viikonloppuisin rakentaen yhdessä keväisin konsertin, muutama joulukonserttikin on kuulunut Loivien järjestämiin musiikkitapahtumiin.
Jokainen konsertti on itsenäinen kokonaisuus, joka on vuoden aikana kypsynyt esittäjiensä näköiseksi. Tänä vuonna olemme myöskin panostaneet äänenhuolto- ja laulutekniikkaan Jenni Siuruaisen ohjannassa. Hän toimii opettajana oululaisessa Groovehouse-musiikkikoulussa.

Tänä keväänä on konsertin työnimenä ollut Sekalaista. Muistelimme aikoja, jolloin C-kasetit olivat iso juttu jokaiselle musiikin kuuntelijalle ja tämän ajatuksen pohjalta kokoamaan Sekalaista ohjelmistoa. Jokainen on valinnut oman soolokappaleensa ja pyrkinyt bändin kanssa työstämään siitä omannäköisen. Yhdessä on sitten tehty muutama ihan kuorosovitteinenkin kappale. Tänmän kevään konsertissa haluamme ilahduttaa yleisöä mm. kappaleilla Villiviini, S.O.B., Leijonakuningas, Besame Mucho, Heliumpallo, Nuoruus on seikkailu. Lisäksi vielä paljon muuta. Konsertissa tarjoamme myöskin väliaikakahvit.

Loivilla on oma bändi, jossa soittaa viisi muusikkoa. Mika Heiskanen soittaa bassoa ja toimii Jami Audion myötä konserteissa äänentoiston vastaavana. Pekka Huhtala soittaa kitaraa, Aapo Lehtomäki rumpuja, Antoniina Haukka koskettimia ja he myöskin laulavat Loivissa.
Päivi Kaski haitarinsa kanssa on tuonut uutta väriä kappaleisiin. Bändi sovittaa yhdessä säestykset niin solisteille kuin koko joukolle kappaleisiin sopiviksi. Loivat Laulut ovat Oulaisista, Raahesta, Vihannista ja Oulusta.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot