Ilmo Havisto palkittiin metsätöistä. (Kuva: Juha Rautakoski)

 

Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan hallitus on valinnut mhy-alueen Vuoden metsänomistajaksi 2019 alavieskalaisen Ilmo Haviston (53).
Havisto toimii asentajana Vieskan Elementti Oy:llä, mutta vapaa-aikoinaan hoitaa aktiivisesti Alavieskassa sijaitsevia metsiään.


Vuoden metsänomistaja - nimityksen perusteluissa todetaan, että Ilmo Havisto hoitaa ja hakkaa metsiään omatoimisesti, suunnitelmallisesti ja tehokkaasti, mutta kestävästi. Lähes kaikki hakkuut hän hoitaa itse hankintatyönä, ainoastaan pari kertaa moto on vieraillut työmailla, lähinnä päätehakkuita tekemässä.


”Metsien hoidon taso Haviston tilalla on erinomainen ja puuston kasvu huippuluokkaa. Tilan metsäsuunnitelma on metsänhoitoyhdistyksen toimesta vastikään uusittu. Ilmo on todella esimerkillinen metsänomistaja, joka omalla esimerkillään kannustaa myös muita metsänomistajia hyvään metsänhoitoon”, totesi Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtaja Maunu Kilpivaara kunniakirjan luovutustilaisuudessa.
Ilmo Havisto on viime vuosina edelleen lisännyt metsänomitustaan lähiseudulta, mutta hyvin harkiten.


”Mikäli metsää tarjolle lähialueelta tulee, kyllä minä aina tarjouksen teen. Metsänhoitoinnostus ei ole laantunut yhtään.”
Erikoisuutena voi mainita, että Havisto on hankkinut omistukseensa myös lähialueen tilojen yhteisiä pieniä metsäpalstoja, jotka on liitetty maanmittaustoimituksella tilan maihin.
”Kipinän metsänhoitoon sain jo nuorena, kun koulun jälkeen piti monta kertaa lähteä maatilan metsätöihin. Olen äidin kanssa edelleen mukana perikunnan metsätaloutta hoitamassa. Omiin nimiin olen metsiä ostanut aktiivisesti tuolta 1980-luvun puolenvälin tienoilta lähtien”, Havisto kertoo.


Ilmo Havisto on säilyttänyt hyvät suhteet kaikkiin metsäalan toimijoihin, joista on apua oman metsätalouden hoidossa.
”Metsänhoitoyhdistys on ollut minulle aina vahvana tukena metsätalouden hoidossa. Meillä on ollut aina erinomainen ja jatkuva yhteys koko metsänomistusajan, tälläkin hetkellä.”
Havisto on paraikaa mukana muun maussa metsänhoitoyhdistyksen suunnittelemassa laajassa kunnostusojitushankkeessa, jossa myös parannetaan tilan kulkuyhteyksiä penkkateiden muodossa.
Myös yhdistyksen toteuttamissa lentolannoitushankkeissa Havisto on ollut mukana useamman kerran ja uusia lannoituksia on suunnitteilla. Metsäinnostus näyttää Haviston perheessä siirtyvän myös seuraavalle sukupolvelle, sillä vanhin poika on käynyt Kannuksessa metsäkoneenkuljettajakoulutuksen ja saattaa hyvinkin suuntautua metsäalalle pysyvämmin.


”Metsä on minulle tärkeä monella tavalla. Tykkään liikkua metsissä ja luonnossa ilman sahaakin, seuraan erityisesti metsän kasvua. Metsäluonto virkistää ja voimaannuttaa ja antaa erinomaista vastapainoa arkityölle”, Vuoden metsänomistaja pohtii.
Viime aikojen poliittisessa keskustelussa esille noussutta hakkuiden rajoittamista Havisto ei ymmärrä.
”Metsien hoito on pitkäjänteistä työtä. Siihen kuuluvat oleellisena osana myös hakkuut, joita ei missään tapauksessa saa lähteä rajoittamaan.”

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot