Jarmo Hyytinen (vas.) ja Mikko Peltola odottavat malttamattomina sunnuntain konserttia.

 

Oulaisten Puhallinorkesteri puhaltaa tänään kevään ensimmäiset sävelensä ilmoille. Puhallinorkesterin Juho Oksan koululla pidettävässä konsertissa kuullaan tusinan verran sävellyksiä, joista valtaosa on tuttuja lauluja.
Kapellimestari Jarmo Hyytinen kertoo, että tuttujen sävelmien seassa on kuitenkin myös uutta.
”Mukana on yksi uusi laulu soittajille, jota olemme harjoitelleet talven aikana. Sävelmä on toki tuttu, mutta orkesterimme ei ole aiemmin esittänyt sitä.”
Harmonikkaa soittava Mikko Peltola kertoo soittavansa konsertissa kolmessa laulussa.
”Oli helppo lähteä matkaan, sillä soittajien keskuudessa tuntuu vallitsevan hyvä tunnelma. Sen kyllä aistii selvästi. On mahtavaa soittaa harmonikkaa, kun taustalla pumppaa valtava määrä soittajia.”
Jos kaikki menee hienosti, Oulaisten Puhallinorkesterin juhlakonsertti järjestetään syksyllä.
Orkesterin kokoonpano vaihtelee 15-20 soittajan välillä.
”Meillä on mukana pari vierailevaa vahvistusta. Lisäksi mukana on alkuperäisjäsen orkesterin alusta lähtien mukana ollut Veli Seppälä.”

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot