Olavi Kurki (vas.), Jari Hannus, Oulaisten Osuuspankista Esa Hellman ja Mika Korkia-Aho, Jyri Hämäläinen ja Oulaisten Huimasta Ari Ojala vastaanottivat sunnuntai-iltana tunnustuksia.

Järjestöjen joulupuuroiltaa vietettiin Honkamajalla sunnuntaina.
Samalla tapahtumassa jaettiin Vuoden liikuntateko-, Vuoden nuorisotoimija- ja Vuoden kulttuuripalkinnot.
Tapahtumaan osallistui lisäksi muita järjestöaktiiveja, eri ryhmien ja joukkueiden vetäjiä ja johtajia, talkoovetäjiä ja muita aktiivitoimijoita.
Seutumajakka tavoitti neljä palkittua tiistaiaamupäivään mennessä, joiden kommentit on lisätty valintaperustelujen perään.

Vuoden 2018 Liikuntatekopalkinnon saivat Jari Hannus ja Jyri Hämäläinen.
Hannus toimi 35 vuotta yläkoulun ja lukion tuntiopettajana vuodesta 1982 vuoteen 2017 asti.
Tuntiopettajuuden rinnalla hän on toiminut vuosien varrella tuntiopettajana Haapaveden opistolla, Oulas-opistolla, Ruukin maatalousoppilaitoksella sekä Naisvoimistelijoiden ohjaajana. Työpäiviensä jälkeen Hannus on kouluttautunut hiihdon A-valmentajaksi ja Hiihdon tekniseksi asiantuntijaksi.
Palkinnon saajalta löytyy useita eri lajien tasokoulutuksia muun muassa suunnistuksesta, telinevoimistelusta, yleisurheilusta ja jalkapallosta. Hän on ollut lajivalikoimassaan rajaton ja avarakatseinen niin yksilö kuin joukkuelajien suuntaan, tavoitteena, että ihmiset liikkuvat, puulaakitasosta totiseen kilpailuun asti.

Hämäläinen on tuonut uuden tuulahduksen Oulaisiin omalla rauhallisella tyylillään. Uusi oulaistelainen on helposti lähestyttävä, positiivinen ja kuuntelee kuntalaisia heitä koskevassa päätöksenteossa.
Hämäläinen toimii ennakkoluulottomasti ja kaavoihin kangistumatta, toivoen, että kuntalaisten osallistuvat ja sitä kautta liikkuminen ja hyvinvointi lisääntyvät.
Palkinnon saaja on käynyt Oulaisiin tultuaan Voimaa vanhuuteen -koulutuksen, ja Jyrin ikäihmisten tuolijumppa onkin ollut todella suosittu. Hänet on nähty leireillä lasten parissa sekä työikäisten tapahtumissa. Frisbeegolf-radan rakentaminen on alkamassa ensi kesänä Honkamajalle, Hämäläisen yksi positiivisista ominaisuuksista onkin yhteistyön tekeminen eri sektoreiden kanssa.
Hämäläinen oli riemastunut tunnustuksesta.
”Tunnustus on iso kunnia, iso kiitos kaikille minua äänestäneille. Olemme tehneet kovasti töitä Liikuntapalveluiden ammattilaisten kanssa tämän vuoden aikana ja tulokset alkavat hiljalleen näkyä positiivisessa valossa. Mielestäni tämä palkinto kuuluukin meidän koko Liikuntapalveluiden porukalle, eli itseni lisäksi Mäyrän Sannalle ja uimahalli Lähteen porukalle.”

Tämän vuoden Nuorisotoimijapalkinto annettiin Oulaisten Huimalle.
Yleisseura Oulaisten Huima on perustettu vuonna 1909 ja seura juhliikin ensi vuonna sadatta kymmenettä juhlavuottaan. Oulaisten Huimassa on yhdeksän eri lajijaostoa ja jäseniä seurassa on hieman alle 500. Seuran tarkoituksena on edistää ja tukea liikunnan harrastamista seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaan.
Seuran puheenjohtaja Ari Ojala otti palkinnon vastaan tyytyväisenä.
”Hyvillä mielillä voi todeta, että monilajisen seuran vapaaehtoista työtä arvostetaan. Erityinen kiitos tästä on annettava kaikille eri lajien toimijoille, koska he ovat työn tehneet ja ansaitsevat arvostuksen.
Ojalan mukaan Oulaisten liikuntatoimintaan on tullut erittäin positiivinen vire viimeisen vuoden aikana.
”Siitä iso kiitos Mäyrän Sannalle ja kumppaneille. Henkilövalinnat ovat onnistuneet ja toiminnassa on tekemisen meininki. Toivottavasti sama iloinen ja yhteistyökykyinen ilmapiiri saadaan jalkautettua eri lajien väliselle yhteistoiminnalle, koska väki vähenee paikkakunnalla ja harrastajia toivoisi riittävän eri lajeihin.”

Ensimmäisen kerran jaetun Erityispalkinnon sai Oulaisten Osuuspankki.
Oulaisten Osuuspankin arvoihin kuuluvien ihmisläheisyyden, vastuullisuuden ja yhdessä menestymisen teesit ovat näkyneet vuosikymmeniä, ja näkyvät edelleenkin, paikkakunnan järjestö- ja tapahtumatoiminnan tukemisessa niin nuoriso-, liikunta- kuin kulttuuritoimintojen osalta.
Pankki on järjestänyt itse kaikkiin edellä mainittuhin liittyviä omia tilaisuuksia, joista vuodesta 1977 jatkuneet Hippo-kisat ja samalla vuosikymmenellä alkaneet kuvaamataitokilpailut ovat oivallinen esimerkki.
Pankki on huomioinut vuosittain myös yksityisiä menestyneitä oulaistelaisia tukemalla heidän harrastustaan stipendein. Oulaisten Musiikkiviikkojen 32-vuotisen toiminnan ajan Oulaisten Osuuspankki on ollut keskeinen yhteistyökumppani.
1990-luvulta jatkunut pankin Elohopeakerho-toiminta on luonut paikkakunnalle monipuolista ikäihmisten harrastus- ja virkistystoimintaa. Omaa henkilöstöäkään pankki ei ole unohtanut, vaan on ollut edelläkävijänä paikkakunnalla kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin kehittämisessä.
Toimitusjohtaja Mika Korkia-Aho iloitsi tunnustuksesta.
”Huomionosoitus oli todella mukava saada. Pankkimme strategiassa on kerrottu, että perustehtävämme on edistää omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimialueemme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Mielestäni saamamme huomionosoitus kertoo, että olemme onnistuneet toimimaan perustehtävämme mukaisesti.”
Hän kertoi, että tukemisella on pankin historiassa pitkät perinteet.
”Liikunnan ja kulttuurin tukemisella on pankissamme vuosikymmenten perinteet, joten huomionosoitus on usean sukupolven pitkäjänteisen yhteistyön tulos. Lisäksi on hienoa, että Oulaisissa on aktiivisia urheilun ja kulttuurin vastuuhenkilöitä ja harrastajia, jotka ovat mahdollistaneet urheiluseurojen toiminnan ja kulttuuriaktiviteetit, joissa olemme tukijana voineet olla mukana.”

Vuoden 2018 kulttuuripalkinto ojennettiin Olavi Kurjelle.
Pitkän linjan valokuvaharrastaja on aktiivinen toimija Oulaisten Valovoimassa. Hän on osallistunut kymmeniin näyttelyihin ja kilpailuihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kurki on antanut myös valokuvauksen opetusta, ottanut mainos- ja korttikuvia. Kurki on saanut myös Suomen Kameraseurojen Liiton suurmestarin arvonimen.
En tiedä, ovatko luontokuvat tai ulkokuvat niin kuin Olavi itse sanoo, eniten sydäntä lähellä, mutta ehkä niiden myötä menestystä ja näkyvyyttä on tullut eniten.
Suomen Kameraseurojen Liiton teema- ja vuosinäyttelyistä 2000-luvun aikana on löytynyt Kurjen nimi lähes aina palkittujen joukosta. Viimeisintä menestystä on tullut tänä vuonna niin Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttelyssä kuin Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyssäkin.
Valokuvaaja piti kaupungin tunnustusta hienona tapana muistaa toimijoita.
”No onhan tämä hämmentävää henkilökohtaisesti, mutta kiva kun kotikaupunki muistaa meitä näin. Omalla saralla eli valokuvapuolella ja sitä kautta edustamallani yhteisöllä Oulaisten valovoimalla on ollut menestyksekäs vuosi takana kuvakilpailuissa ja olemme sitä kautta tuoneet myös Oulaista tunnetuksi valtakunnantasolla.”

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot