Aina joskus muistuvat mieleeni suloiset lauantai-illat puolen vuosisadan takaa.
Lehmät oli hoidettu vähän etuajassa, sysimustan savusaunan kivinen kiuas oli sähähdellyt äkäiset löylynsä ja iltakahvi oli keitetty. Sitten seurasi illan kohokohta. Radion iltauutisten jälkeen luettiin oikea veikkausrivi.
Otin sen suoraan kuponkiin, joten tulokset olivat nopeasti selvillä. Yleensä muutamassa hajarivissä tai pienessä järjestelmässä ei ollut kovin suuria pistemääriä. Seitsemää ja kahdeksaa useimmiten. Mutta joskus oli kymmenen oikein! Se tuntui jo melkeinpä juhlahetkeltä. Silloin ei laskettu, montako markka oli mennyt, huomattiin vain se, että muutama markka oli tulossa. Sekään ei hyvää mieltä himmentänyt, että veikkausvoitto saattoi olla yhteinen naapurin Matin kanssa.

Naapurissa asui vanhapoika, joka oli erityisen ahkera veikkaamaan. Sunnuntaisin hän kiersi kylän taloissa veikkaamassa ja tarkastamassa edellisen illan tulokset. Oli hänellä tietysti omakin veikkauskuponki joka viikko vetämässä, mutta myös veikkauskavereita oli monta.
Vakioveikkauksen valta-asema alkoi horjua vuoden 1971 alussa. Silloin Suomessa alettiin pelata lottoa, joka nopeasti saavutti suuren suosion.
Heti ensimmäisellä kierroksella tuli yksi täysosuma. Sen sai myyjätär Sanni Mielonen Ylivieskasta. Hän oli kokeeksi täyttänyt lottokupongin omalla työpaikallaan ja heti tärppäsi yli 340.000 markan päävoitto.
Vielä kuuluisammaksi tuli Hilkka Pylkkö Nivalasta, joka rastitti kuponkiinsa ensimmäisen miljoonavoiton vuonna 1973. Miljoona markka oli tuohon aikaan huomattava summa. Niinpä Pylkön perheen pienviljelyshommat saivat pian jäädä menneisyyteen. Tilalle ostettiin kirkonkylästä suuri loistolukaali uima-altaineen.

Lähiseudun onnekkain lottokunta on Kalajoki. Sinne on päävoitto osunut 19 kertaa. Huonosti ei ole mennyt Haapavedelläkään. Sinne on lottopotti saatu kymmenen kertaa. Nivalaan yhdeksän, Ylivieskaan kuusi ja Oulaisiin viisi kertaa. Pyhäjoellekin on iso raha rantautunut kaksi kertaa. Jonkinlainen lottoajien ihmemaa on kuitenkin pieni Lumijoen kunta. 1200 asukkaan paikkakunnalle on täysosuma saatu 11 kertaa.

Aina jotakin pelaajaa onnistaa, vaikka lottoaminen taitaakin kuulua epävarmimpien rikastumiskeinojen joukkoon.
Olen toki itsekin silloin tällöin lotonnut ja saanut muutaman kerran pienen voiton. Eivät ne kuitenkaan ole tuntuneet samalta, kuin ne muutaman markan vakiovoitot silloin katkeransuloisina nuoruusaikoina, silloin 1960-luvun lopussa.

Tapio Isokivelä

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot