Esteri Nurmela on yksi 70-vuotiaan Kaarikuoron perustajajäsenistä.

 

Oulaisten Kaaritemppelillä järjestettiin sunnuntaina tuplajuhlat.
Pyhäpäivänä juhlistettiin niin Kaaritemppelin 30-vuotista kuin Kaarikuoron 70-vuotista taivalta.

Paikalle oli saapunut muun muassa Kaarikuoron perustajajäsen Esteri Nurmela.
”Musiikki on ollut lähellä sydäntä koko elämäni ajan. Muistan vielä selvästi ajat, jolloin kiersimme sivukyliä kitaran kanssa.”
Kaarikuoron perustajajäsen kertoi kuuntelevansa yhä paljon musiikkia.
”Vaikka lauluääni on mennyt, kuuntelen musiikkia vieläkin todella paljon.”

 

Pekka Marin korosti juhlapuheessaan seurakunnan sisarten roolia Kaaritemppelin rakennusvaiheessa.

 

Juhlapuheen pitänyt Pekka Marin muisteli, että Kaaritemppelin rakennusluvan saaminen oli hidasta toimintaa.
Kaaritemppeli valmistui hitaasti, mutta varmasti.
”Ensinnäkin tontin muutos yleiseksi tontiksi kesti kauan. Ellei veljemme Pentti Karkulahti, tavattuaan silloisen Oulun läänin maaherran, entisen lapsuuden toverinsa ja keskusteltuaan hänen kanssaan asian käsittelyn hitaudesta lääninhallituksessa, olisi lupa kestänyt ties kuinka kauan. Maaherra sai arvovallallaan vauhtia.”

Seuraava hidaste oli rakennuslupa.
”Sekin saatiin tammikuussa vuonna 1986. Rakentaminen aloitettiin samana vuonna huhtikuussa.”

Marin korosti puheessaan seurakunnan sisarten panosta rakennusvaiheessa.
”Seurakunnan sisarten panos on suorastaan korvaamaton. Rakentaminen ei olisi lainkaan sujunut ilman koko alttiiden sisarten joukkoa. Useiden ihmisten, jopa ammattirakentajien epäilyksistä huolimatta rakennus valmistui. Sanomme nöyrin mielin, ellei Jumala olisi meitä auttanut ja varjellut, emme olisi selvinneet.”

Kaaritemppelin vihkiäisiä viettiin juhlavasti syksyllä lokakuussa vuonna 1988.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot