Jarmo Äijälä on tyytyväinen uuteen kalkkikivialkalisointiin.

 

Oulaisten Vesiosuuskunnassa siirrytään veden käsittelyssä uuteen aikaan.
Lipeäalkaloinnin tilalle tulee kalkkikivilaitos, joka otetaan käyttöön näinä päivinä.


Oulaisten Vesiosuuskunnan toimitusjohtaja Jarmo Äijälä kertoo, että kuluttaja ei välttämättä huomaa veden maussa mitään eroa.
”Entinen systeemi on toiminut hyvin, mutta kalkkikivialkalointi on parempi vaihtoehto. Kalkkikivi on biologinen tuote, joten se on aina parempi kuin kemiallinen käsittely. Veden laatuun se voi vaikuttaa siten, että rautaa poistuu vedestä enemmän, mutta makueroa kuluttaja tuskin edes huomaa.”


Oulaisiin tulee vettä monesta eri suunnasta.
Nyt kalkilla alkaloitava vesi tulee Vaekankaalla.
”Lähivuosina toteutetaan sama Pokelan suunnalta tulevaan veteen. Tällaisesta vaihdoksesta on terveysviranomaisten suositus, mutta mitään pakkoa muutokselle ei ole määrätty.”
Uudet tuulet puhaltavat myös mittaristossa. Vesiosuuskunta on asentanut asiakkaille tukun uusia vesimittareita, joiden avulla helpotetaan asiakkaiden osuutta.

”Uutta vesimittaria ei asiakkaan tarvitse enää itse lukea. Kaikki uudet mittarit luetaan Oulaisten Vesiosuuskunnan toimesta, mutta huoneistoissa ei tarvitse lukemien takia vierailla.”

Mittarien lukemiseen riittää se, että vesiosuuskunnan työntekijä ajaa autolla huoneiston ohi. Uusia mittareita on asennettu nyt noin 500. Jatkossa niitä tullaan asentamaan noin 200 kappaletta vuosittain.

”Mittari lähettää lukemat tietokantaamme, kun ajamme huoneiston ohitse. Tulevaisuudessa mittarit luetaan kolmen kuukauden välein. Tämä takaa myös asiakkaalle sen, että vedenkulutusta on nyt helpompi seurata. Uusi mittari ei maksa asiakkaalle mitään.”

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot