Jean Dubé konsertoi Oulaisissa Merkuriussalissa keskiviikkona.

 

Kansainvälisesti tunnettu vuonna 1981 syntynyt ranskalainen pianisti Jean Dubé konsertoi Oulaisissa Merkuriussalissa keskiviikkona 26. päivä syyskuuta kello 19.00.
Jean Dubé aloitti pianonsoiton opiskelun 4-vuotiaana ja voitti jo 9-vuotiaana Nuorten Mozart-kilpailun kotikaupungissaan Pariisissa sekä soitti yhdessä Ranskan Radion Filharmonisen orkesterin kanssa Mozartin pianokonserton nro 5.

Sittemmin hän on voittanut muun muassa tunnetun Franz Liszt-pianokilpailun Utrechtissa Hollannissa vuonna 2002.
Dubé on äänittänyt runsaasti musiikkia, 20 Cd-levylle, televisiolle ja radiolle. Hän on ollut erityisen kiinnostunut suomalaisesta musiikista, mistä kertoo myös kaksi omaa Sibelius-levyä ja tulevan konsertin suomalaissäveltäjänimet Jean Sibelius, Oskar Merikanto ja Erkki Melartin.
Jean Dubé pitää nykyään mestarikursseja ympäri maailmaa, toimii pianokilpailujen tuomaristoissa sekä esiintyy soolokonsertein, kamarimusiikkikokoonpanoissa ja orkestereiden solistina.

Hän on konsertoinut aikaisemminkin Oulaisten Musiikkiviikoilla vuonna 2006. Tämänkertaisen konsertin säveltäjänimiä ovat suomalaisten lisäksi unkarilainen Franz Liszt sekä ranskalaiset Gabriel Fauré, César Franck, Mélanie Bonis ja Cécile Chaminade.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot

Liitteet