Keittiö- ja kodinkalusteita yli neljänkymmenen vuoden ajan valmistanut sekä asentanut Oulaisten Kaluste ja Maalauksen Sami Rajaniemi on tätä nykyä kiireinen mies.
”Nyt on monenlaisia kalusteita työn alla. Tuotteista suurin piirtein puolet menee yksityisille ja toinen puoli erilaisiin julkisiin kohteisiin”, yrittäjä kertoo ja asettaa levyn sirkkeliin leikattavaksi mittoihin.
”Kyllä tässä pitää olla täysin tuotannossa mukana, jos haluaa, että homma toimii.”

Kaluste ja Maalaus perustettiin vuonna 1975.
Perustajina olivat Veikko Mäyrä, Lauri Mäyrä, Aarno Kekarainen sekä Pauli Mehtälä. Uudet omistajat Sami Rajaniemi ja Pertti Hanhikorpi astuivat sirkkelin ääreen vuonna 2008.
1970 -luvulta tuotevalikoima on moninkertaistunut.

 

Suunnittelu on nykyään yksi tärkeimpiä tehtäviä. Päivikki Ängeslevä on ollut Kaluste ja Maalauksen palveluksessa jo 90-luvun alusta alkaen.


”Erilaiset käyttöä helpottavat mekanismit ovat kehittyneet hurjasti. Nykyään mekanismit ovat piilossa, ja esimerkiksi keittiö näyttää tavallaan samalta kuin ennenkin, mutta kaapistojen käyttö on huomattavasti entistä helpompaa.”
Myös asiakkaat ovat entistä enemmän laatutietoisia.
”Asiakkaat haluavat enemmän ja tarkemmin etukäteen suunnitella. Ja hyvähän se on, että tietää mitä tilaa.”

Sami esittelee uusia nousevia trendivärejä.

 

Kalustefirmassa on investoitu erilaisiin suunnitteluohjelmiin ja niiden käyttökoulutukseen. Yli kymmenen vuoden ajan asiakas on jo saanut tarkat 3D-piirrokset erilaisista pintavaihtoehdoista ja väreistä suoraan kuvana omalle tietokoneelleen.

”Onhan se helpottanut työtä. Värillisten, kolmiulotteisten kuvien avulla asiakas näkee jo ennakkoon, miltä keittiö tai muu kohde tulee näyttämään valmiina. Ja kyllä sen ymmärtää, että se on tärkeää. Esimerkiksi keittiökaapit tehdään vähintään vuosiksi, joten on vähän harmillista, jos pintamateriaalit eivät miellytäkään silmää”, kalustevalmistaja sanoo.

 

Nykytrendejä kalusteissa ovat valkoiset ja vaaleat puukuosit ovissa. Värilliset rungot ovat jääneet lähes kokonaan pois.
”Nouseva suuntaus näyttäisi olevan retrovärit. Palataan tavallaan takaisin 70-luvulle. Kyllä me teemme sellaisia kalusteita, että ne kestävät ajan hammasta. Materiaalit ovat kehittyneet vuosien varrella ja kalusteiden kestoikä siinä samalla.”

 

 

 

 Erma 2x65

 

   

 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n


 

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet