Noin 60 innokasta brittituristia pysähtyi Oulaisten asemalaiturille museojunamatkallaan Oulusta Haapamäelle.

 

Noin 60 brittiläistä ja muutakin ulkomaalaisturistia valloitti Oulaisten asemalaiturin maanantaina. Turistit olivat matkalla museojunalla Oulusta Haapamäelle. Museojunaturistit odottivat innokkaasti etelän suunnasta saapuvaa Intercity-junaa. He halusivat tallentaa kameroilleen uuden ja vanhan kohtaamisen Intercityn ohittaessa Oulaisten asemalla turistien valtaaman museojunan.


Junista innostuneet turistit matkasivat museojunalla ympäri Suomea viiden päivän ajan. Matkan oli järjestänyt 25-vuotista taivaltaan juhlistava Haapamäen museoveturiyhdistys yhteistyössä brittiläisen Branch Line Societyn kanssa.


Brittituristeja saapui ihmettelemään myös Oulaisten entinen asemapäällikkö Markku Veteläinen. ”Museojunan dieselveturi oli mallia Dr-13, joka oli 70 - 80-luvuilla paras veturi ja pystyi vetämään eniten”, Veteläinen kertoo. Hän lisää, että dieselveturia kutsuttiin lempinimellä ”myymälä”, koska siinä oli etuikkunat niin kuin kioskissa.


Osa brittituristien kansoittamista museovaunuista oli huomattavastikin veturia vanhempaa mallia. Haapamäen museoveturiyhdistyksen asiakaspalvelupäällikkö Topi Pikkarainen kertoo, että makuu- ja päivävaunut olivat 50-luvulta, konduktöörinvaunu 60-luvulta ja ravintolavaunu 80-luvulta.


Ulkomaalaisille tarjottiin elämyksiä myös raiteilla, esimerkiksi Jyväskylästä 1960-luvulla valmistunutta rataa pitkin Haapajärvelle.

 

 

 

 Erma 2x65

 

   

 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n


 

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet