Törmänhovin yrittäjä Elina Piippo siirtyy uusiin tehtäviin viimeistään kuluvan vuoden kesäkuun puolivälissä.

 

Oulaisten ravintola- ja majoituselämään on odotettavissa muutoksia, sillä Tuoppi pubin liiketoiminta on myynnissä ja Elina Piippo on ilmoittanut luopuvansa Törmänhovin yrittäjyydestä vuokrasopimuksen päättyessä viimeistään kesäkuun puolivälissä 2018.


Ravintoloitsija Heikki Moilanen vahvistaa, että Tuoppi on myynnissä internetin Yrityspörssissä. Liiketoiminnan hinta 55 000 euroa. Pubi toimii Oulaisten kaupungin omistamissa tiloissa vuokralla Bergströmin kiinteistössä.


Syyt luopumiseen ovat terveydelliset. ”Selkä reistailee pahasti ja muutakin vakavaa on, josta ei kuitenkaan sen enempää julkisesti”, Moilanen kertoo.
Omista jatkosuunnitelmistaan hän ei pysty vielä sanomaan. ”Tärkeintä on nyt laittaa itsensä ensin kuntoon.”


Tuopin liiketoiminta tuli myyntiin joulun alla. ”Onhan tässä monenlaista ’renkaanpotkijaa’ kysellyt, mutta kukaan ei ole tullut heiluttelemaan vielä rahatukkoa. Toisaalta ei tässä olla jäniksen selässä myymässä, ja uskon, että kyllä ennemmin tai myöhemmin jatkaja löytyy.”


Moilanen korostaa, että ravintolan toiminta jatkuu katkeamatta siihen asti, kunnes uusi yrittäjä löytyy. Hän kertoo, että itse ahkerasti tekemällä toiminta on ollut kannattavaa. ”Näyttää, että parempaan suuntaan ollaan menossa, ihmiset käyttää rahaa enemmän. Viime syksynä oli jo piristystä edelliseen verrattuna”, Moilanen sanoo.


Tuopissa on sadan asiakaspaikan lisäksi 20 lisäpaikkaa viime kesänä rakennetulla terassilla.

 

Hovi jatkaa


Kolme vuotta Törmänhovin yrittäjänä toiminut Elina Piippo kertoo, että on luopumassa vetovastuusta tulevana kesänä samalla kun nykyinen vuokrasopimus Törmänhovista päättyy. Ajankohta on viimeistään kesäkuun puolivälissä. ”En aio jatkaa, koska minulla on muita suunnitelmia”, Piippo kertoo. Tarkemmin hän ei halua toistaiseksi avoimista suunnitelmistaan kertoa.


Törmänhovin omistajiin kuuluva yrittäjä Matti Alvari Karvialta korostaa, että Törmänhovin toimintaa on tarkoitus jatkaa. ”Mitkä ne vaihtoehdot sitten tulevat olemaan, niin sitä käsittelemme omistajaporukalla. Mutta korostan, että toiminta jatkuu kuitenkin. Jatkuvuutta haetaan myös valtakunnallisesti tunnetun Wanhan Woiman takia”, Alvari sanoo.
Vaihtoehdoista on mietinnässä uuden yrittäjän etsiminen, myynti tai vuokraus.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot