Kannattaahan se kokoontua, kun Suomikin täytti sata vuotta. Oulaisten Opel-clubin aktiivijäsenet yhteispotretissa, Esa Pirneskoski (takana vas.) ja Jouni Mäyrä sekä edessä klubin presidentti Veli-Matti Rautio, josta tuli pressa ilman vaalityötä. Sitä hän ihmetteli itsekin.

 

Opel-kerho on paikka, jossa saa purkaa harminsa, kun auto ei toimi. Kerhon presidentti, Vesa-Matti Rautio on poikkeusyksilö. Hän on ajanut Opelilla vuodesta 1973 lähtien, eikä auto ole jättänyt välille kertaakaan. Tai ollaanpas nyt tarkkoja. On jätättänyt kerran, mutta silloin Opelista loppui bensa. Sehän ei liene auton vika.


Rautio sanoo, ettei hän edes olisi halunnut kerhon presidentiksi. Tarina oli kuitenkin sellainen, että pojat pakottivat ja kuskasivat Romu-Heikille, joka piti puheen. Romu-Heikki ja ystävänsä Eija kättelivät ja kansa hurrasi. ”Niin minusta tuli Opel-lupin resitentti, vaikka en ole edes vaalityötä tehnyt”, Rautio ihmettelee.


Muutoin toiminta klubissa on varsin vapaamuotoista. Virallista rekisteröintiä klubilla ei ole, ooppeleilla sentään kuitenkin on. Eikä klubilla ole virallisia sääntöjä, paitsi yksi. ”Sunnuntaiaamuna ei saa ennen yhtätoista lähteä ajamaan”, Rautio korostaa. Eipä tietenkään. Siihen mennessä omistaja on ehtinyt rukoilla, että auto lähtisi käyntiin.


Clubiin kuuluu kaksi henkilöä, jotka ajavat jokkista Opelilla. He ovat ”raaka-Arska” Ari Oksanen ja Joonas Rautio. Kumpikin suhtautuu Opeliin toisaalta ja toisaalta. JM-luokassa Opel on aika peli helposti hajoavan vaihdelaatikkonsa takia. Toisaalta taas eipä tuo paljon haittaa, kun laatikko on helposti vaihdettavissa. Sekin hyvä puoli asiassa on, että vapaa-ajalla ei ehdi olemaan yhtäkään tylsää luppohetkeä. Aina löytyy Opel, jolla voi kilpailla ja jota täytyy fiksata.


Moni muu on ooppelista tietysti tyystin toista mieltä. Ammattikoulussa opiskelevien nuorten miesten keskuudessa autolla on suorastaan kulttistatuksen asema. Jos et omista Opelia, et ole mies etkä mitään. Ja ooppelin omistajalla on aina kaveri ja sen kaveri on tietysti toinen ooppelin omistaja.


Lisäksi ooppelin omistajalla on suorastaan oltava ainakin yksi tosi hyvä kaveri, jolla on käytössään lämmitettävä halli. Aika kuluu mukavasti, kun konepelti on ylhäällä ja pari, kolme päätä tutkailee pellin alle, mistä se vika tällä kertaa mahtaisi löytyä.

 

Runsaslumisen talven lumityöt onnistuvat mainiosti tällä Opelilla.


Tositarinoita loistoautoista


Milloin Oulaisten epävirallistakin epävirallisempi Opel-club sitten kokoontuu? Ainakin silloin, kun Suomi täyttää sata. Onhan se jo niin suuri juhla, että kannattaa kutsua kerho koolle. Saattaapa olla, että kerholle tulee tavaksi kokoontua jokaisena itsenäisyyspäivänä.


Kokoontuisi klubi tietysti muulloinkin, mutta päätösvaltaisuudessa on pieniä epävarmuusmomentteja. Viimeksi kun kerho kokoontui itsenäisyyspäivänä paikalliselle huoltoasemalle, oli yksi innokkaimmista jäsenistä luonnollisesti saapumassa paikalle kilometrien takaa. Omistamansa Opel oli toista mieltä ja pysähtyi puoliväliin. Kerholaiselta jäi kokous sillä erää tavoittamatta. Tarina on karu, mutta tosi.


Kerhon puuhamies, Esa Leskinen on myös vannoutunut Opel-fani, varsinkin kun auto on tarjonnut hänenkin elämäänsä monta vaiherikasta ja jännityksen täyteistä onnenhetkeä. ”Opelilla kun lähtee, ei tiijä ikkään päässeekö perille”, Leskinen tiivistää mietteensä.


Kaima, Esa Pirneskoski on nauttinut Opelin jännityksestä hiukan harvemmin, paitsi silloin kerran. ”Uusin Vectra jätti yhden kerran välille”, Pirneskoski muistelee. Vanhasta B-mallin Kadetistaan hänelle on jäänyt mieleen, että sillä pystyi ohittamaan juuri ja juuri hevosen. ”Kerran yritin sillä kolme kertaa kuorma-autosta eelle, joka ajoi seittemääkymppiä. En päässyt ohi, ja se näkyi kyllä kuorma-auton kuskinkin ilmeestä.”


Löytyy ooppelienkin joukosta toki todellisia helmiä, kuten Jouni Mäyrällä, joka muiden ooppelien lisäksi omistaa Recordin, vuosimallia 1966.


Jutun alussa mainittiin, että Opel-clubilla voi vapaasti purkaa harminsa, kun auto ei pelitä. Mutta on kerholla toki paljon sosiaalisesti tärkeämpikin tarkoituksensa. Se tuottaa hyvää mieltä paitsi jäsenilleen, myös viattomille ulkopuolisille. ”Opel on niin leikkimielinen, että naapuriakin naurattaa”, presidentti Rautio huomauttaa.


Niinpä. Kerho liikkuu onnistuneesti suomalaisuuden ytimessä, kuten sananlaskukin sen sanoo: naapurin vahingonilo se on parhainta iloa. Vai kuinkas se vanha sanonta menikään?

Asta Uusivirta

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot