Vuoden kulttuurityö oli alpualaisesta Impi Aronahosta kertovan näytelmän kirjoittaminen ja esittäminen. Näytelmän kirjoitti ja ohjasi raahelainen Sari Jaatinen. (Kuva: Salon historiallinen museo SAMU)

 

Liki 50 vuotta yhteiseloa päättyi silmänräpäyksessä. Oulaistelainen urheiluelämä menetti yhden vahvan toimijansa Aarno Rajaniemen menehdyttyä äkillisesti hiihtoladulle. Asiasta kerrottiin hänen vaimonsa Annelin surullisessa henkilöhaastattelussa 16. maaliskuuta. Kuolinsyyksi selvisi ruumiinavauksessa vakava sepelvaltimotauti. Tauti ei antanut oireita itsestään, sillä kuoliniltaan mennessä Aarno oli hiihtänyt noin 700 kilometriä.


Impi Aronahosta näytelmä Alpuaan. Vuoden kulttuuriteko oli alpualaisen kirjailijan, Impi Aronahon nostaminen tunnettavuuteen. Pakinoitsija vertautuu Maria Jotuniin ja Minna Canthiin. Raahelaisen Sari Jaatisen kirjoittamasta näytelmästä kerrottiin ensimmäisen kerran 13.5. ja uudelleen ensi-illan jälkeen 8.12. Jo näytelmän aloituskokous oli merkityksellinen ja järjestettiin tarkoituksella Minna Canthin päivänä 12. toukokuuta.

 

Oulaisten ensimmäinen superpesisottelu pelattiin toukokuisessa räntäsateessa. Vastakkain olivat B-tytöt Oulaisista ja Seinäjoelta.

 

Ensimmäistä kertaa superpesistä. Oulaisten pesäpallokentän juhlan aiheista kerrottiin 18.5. Tuolloin Oulaisissa pelattiin historian ensimmäinen superpesisottelu, vastakkain B-tytöt Oulaisista ja Seinäjoelta. Pesäpallotuomari Tapio Jääskelälle luovutettiin myös huomattava tunnustus, 59. Tahko Pihkala -mitali.


Aikaa syventyä säveltämiseen. Tunnettu ja arvostettu musiikkineuvos Tapani Tirilä kertoi elämäntyöstään musiikinopettajana ja monen kuoron johtajana täyttäessään 70 vuotta. Tirilän laaja henkilöhaastattelu julkaistiin 24. toukokuuta.


Haukat hakeutuivat konkurssiin. Oulaisten jääkiekkoharrastus koki kolauksen, kun edustusjoukkue Kiekko Haukat ilmoitti 24.5. lehdessä hakeutuvansa konkurssiin maksamattomien hallivuokrien takia. Haukat velkaantuivat jatkaessaan kakkosdivarissa, josta ei tullut toivottua menestystä. Joukkuetta vaivasi myös pula pelaajista. Ex-Haukkojen pelaajia on siirtynyt pelaamaan Haapavedelle ja Ylivieskaan.


Eila voitti kirjoituskilpailun. Eila Simunaniemi voitti kirjoituksellaan Jään ja suven maa lehdessämme olleen Suomi 100 -aiheisen kirjoituskilpailun. Tuomaristo oli valinnassaan yksimielinen. Eilan kirjoitusta kiiteltiin eläväksi kaunokirjalliseksi kokonaisuudeksi, joka kattoi Suomen historiaa riittävän laaja-alaisesti. Kirjoitus julkaistiin 15.6.

 

Myös Oulaisten Cobrat saivat valmennusvahvistusta tšekkiläisestä Vladimir Kolekista. Kuvassa myös yksi Cobrien valmentajista, Jukka Tuovinen.


Junnukiekkoon yhteinen tšekkivalmentaja. Junnujääkiekkoseurat Oulaisissa, Ylivieskassa ja Nivalassa palkkasivat yhteiseksi valmennuspäälliköksi tšekkiläistaustaisen Vladimir ”Vlado” Kolekin. Cobrien, Jääkarhujen ja Cowboysien uutisesta kerrottiin 29.6. ja Kolek haastateltiin 31.8.


Hussa voittamassa SM-kultaa. Tamperelainen Manse PP voitti naisten pesäpallon Suomen mestaruuden, josta uutisoitiin 21.9. Manse PP:n riveissä kultaa otti myös Oulaisten Huiman kasvatti Petra Hussa.


Takaisin neloseen. Oulaisten Huiman miesten jalkapalloilijat nousevat ensi kaudelle takaisin nelosdivariin. Nousun varmisti Huiman hurja, 12 ottelun voittoputki. Huima keräsi kaudella 47 pistettä ja oli tasalukemissa toisen sarjanousijan Lohtajan Veikkojen kanssa. Urheilu-uutinen julkaistiin 28.9.

 

Varauksellisesti paras. Aku Louhimiehen uusi Tuntematon sotilas kipusi nopeasti maamme katsotuimpien elokuvien joukkoon. Sen julkaisu aiheutti kohun, kun kriitikot vuoroin teilasivat, vuoroin ylistivät Louhimiehen versiota. SeutuMajakan toimitus katsoi ja arvioi Tuntemattoman 2. marraskuuta.


Sakari soitti lainauruilla. Oulaisten Musiikkiviikkojen huippuesiintyjä oli vasta 25-vuotias urkutaiteilija ja musiikkipedagogi Pétur Sakari. Hän esiintyi kirkossa, ja konserttiin vuokrattiin sähköurut toiselta kuuluisalta urkutaiteilijalta, Kalevi Kiviniemeltä. Pétur Sakarin kuulumisista kerrottiin 9.11. lehdessä.

 

Suomi 100 -juhlavuotta vietettiin todella monin tavoin. Onni Punkeri ja Nelli Tuulas pääsivät osallistumaan lasten itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Helsinkiin.


Lapsilla oma Suomi 100 -itsenäisyysjuhla. Suomi vietti hienon ja monipuolisen Suomi 100 -juhlavuoden. Valtakunnallinen Suomen lasten itsenäisyysjuhla järjestettiin tsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta Säätytalossa Helsingissä. Yli 600 lasta, kaksi jokaisesta Suomen kunnasta, oli kutsuttu juhlimaan ja onnittelemaan satavuotiasta. Oulaisista juhlaan osallistuivat Juho Oksan koulun oppilaat Nelli Tuulas ja Onni Punkeri. Lasten juhlasta kerrottiin 30.11.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot