Oulaisten lukion tiernapojat vuodelta 1994 eli 23 vuotta sitten voittivat Oulun tiernapoikakilpailun. Yleisradio äänitti poikien esityksen, joka on soinut usein radion jouluaaton ohjelmassa. Esitys kuullaan tänäkin vuonna Yle Radio1:ssä perinteiseen kellon aikaan 18.40.


Herodeksena laulaa Marko Ollila, Murjaanien kuninkaana Samuli Saukko, Knihtinä Jani Honkimaa ja Mänkkinä Tuomas Myllylä. Kilpailutapahtumassa mänkkinä esiintyi Kimmo Kiviranta, mutta äänityksessä häntä sairastumisen vuoksi tuurasi Tuomas Myllylä. Ohjaus on Tapani Tirilän.


Oulaisten tiernapoikaryhmät ovat voittaneet Oulun tiernapoikakilpailut aikoinaan kolmesti: lukion ryhmät kahteen kertaan ja Juho Oksan koulun oppilaat kerran. Myös alakoulun poikien esityksestä tehty äänite on soinut useana jouluna radiossa.

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet