Sylvi, Seela ja Alma sekä Pauliina Tanska tervehtivät joulupukkia ja Sissi-aasia. Takana aasista huolehtinut Virpi Sipilä.

 

Aittatorin viehättävä miljöö oli keskiössä lauantaina Merijärven joulutapahtumassa. Tapahtuman järjestelyihin osallistui lukuisa määrä paikkakunnan eri järjestöjä, mm. kotiseutuyhdistys, seurakunta ja eläkeläisjärjestöjä.


Aittatorilla oli myynnissä monenlaisia jouluisia artikkeleita leivonnaisista käsitöihin. Suurikokoisesta kunnan kodasta sai makkaraa ja kotiseutuesitteitä ja -kirjoja sekä arpoja. Tapahtumassa vieraili lähipaikkakuntien kävijöitä ainakin Oulaisista, Ylivieskasta ja Pyhäjoelta. Myös eläimet ihastuttivat kävijöitä, sillä paikalle oli tuotu niin aasi, poro, alpakoita kuin ponejakin.


Aittatorin pieni, ihastuttava kahvila tarjoili todella herkullisia kakkuja ja leivonnaisia Ulla Lehtolan valmistamina. Yksi tapahtuman aktiiveista, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Juhani Alaranta kertoo, että aikaisempina vuosina vastaava tapahtuma on järjestetty Kilpukka-salissa, mutta tänä vuonna joulubasaarista haluttiin luoda ulkoilmatapahtuma. ”Vähän meitä jännitti, tuleeko ulos myyjiä”, Alaranta kertoo.


Myyjiä Aittatorille saapui kuitenkin odotetusti. Sää suosi niin kauppiaita kuin yleisöäkin, sillä pakkasta oli vain muutama aste eikä vähäinen lumisade haitannut ketään. ”Sellainen kokemus meillä on, että Merijärvellä tullaan oikeasti myös ostamaan tuotteita”, kertoi vaimonsa kanssa joulutapahtumaan leipiä myymään saapunut Matti Petäjäniemi Pyhäjoelta.


Aittatorin kehittäminen on EU-rahoitteinen projekti, joka pitää sisällään torin varustelun ja erilaisia tapahtumia. Alaranta kertoo, että hanke on päättymäisillään, mutta ainakin yksi, suurikokoinen aitta torille on tarkoitus vielä siirtää.


Viimeinen viikonvaihde ennen joulua oli Merijärven tapahtumien suhteen vilkas, sillä seurakuntakodilla järjestettiin lisäksi hirvipeijaiset sekä Kilpukassa Hakalan perheen joulukonsertti.

 

 

   


Tokola   

   Pajala

yhteystiedot

Liitteet