Nykyisin Karin Söder viettää rauhallista elämää kissansa kanssa.

 

 

 

Asta Uusivirta

 

Karin Söderin tarina on täynnä perheväkivaltaa, alkoholin huuruisia vuosia sekä läheisten ja ystävien kuolemaa.

Toisaalta tarina on upea osoitus sitkeydestä ja selviytymisestä sekä elämän palauttamisesta raiteilleen vahvan tukiverkoston avulla. 

Karinin itsenäinen elämä alkoi 14-vuotiaana, kun hän muutti kotoaan, Maxmon saaresta pois vanhemman sisarensa luokse Järvenpäähän.

Muutto oli ajolähtö. Karinin äiti purki pettymykset ja pahanolon tyttäreensä. Ehkä äiti oli myös mustasukkainen ”isän tytölle”. Äidin kanssa kahden joutuessaan äiti hakkasi Karinia apuvälineinä milloin mikäkin lyömäesine.

Kun isä oli paikalla, äiti käyttäytyi kuin toinen ihminen, ja Karin sai hengähdystauon.
Vanha väite sanoo, että tytär valitsee aviomiehekseen tiedostamattaan miehen, joka muistuttaa tätä isästä.

Hiukan sovellettuna voisi sanoa, että Karin valitsi miehen, joka muistutti äitiä. Karin oli vain 15-vuotias, kun hän ryhtyi seurustelemaan ensimmäisen aviomiehensä, Veikon kanssa. Parille syntyi kaksi poikaa, mutta avio-onni jäi kaukaiseksi unelmaksi.

 


Konjakki oli
alkusysäys

 

Mies hakkasi Karinia ja kävi säännöllisesti vieraissa. ”Kestin, koska olin nuori. Siihen aikaan ei menty lääkäriin hakkaamisen takia.

Ajateltiin vain, ihan niin kuin se olisi miehelle kuulunut, että vaimoa saa lyödä”, Karin ihmettelee nyt. Aikaa myöten Veikko kuoli – alkoholiin hänkin, niin kuin kävisi monelle muulle Karinin läheisistä ja tuttavista.


Täysi-ikäistyttyään Karinin kokemukset alkoholista olivat käytännössä nolla. ”Kun täytin 18, siskonmies tarjosi lusikallisen alkoholia. Sylkäisin pois ja kirosin ’hitto, kun oli pahaa’ ja oksensin heti.”


Karin ajautui alkoholismiin yhdessä toisen miehensä, Jussin kanssa kuin huomaamattaan. Hän oli silloin yli 30-vuotias, synnyttänyt kaksi poikaa ja muuttanut Jussi-miehensä kotikaupunkiin Oulaisiin.

”Tutustuimme naapurin mieheen, joka oli Alkossa töissä. Istuimme usein iltaa hänen luonaan, ja tietysti hänellä oli aina pullo varastossa. Siinä kuluivat illat rattoisasti.”


Toinen alkoholismiin sysäävä syy oli 70-luvun alun ”lääkitys”. Karinin odottaessa toista poikaansa lapsi oli tulossa maailmaan jo neljännellä raskauskuukaudella. Keskenmenon yrityksiä oli kahdeksan ja kahdeksan kertaa Karin vietiin sairaalaan.

Lääkärit suosittelivat keskenmenoon konjakkia. Sitä piti nauttia pieni määrä kaksi kertaa päivässä. ”Se oli alkusysäys”, muistaa Karin. ”Lääkekuurilla” Karin tottui alkoholin makuun.


Elämä Jussin kanssa oli hiukan helpompaa, koska Jussi ei pahoinpidellyt vaimoaan ja jopa puolusti tätä muita humalaisia vastaan. Kotona ollessaan Jussi huolehti lapsistakin, mutta sitten viina taas vei ja mies häipyi pitkille yksinäisille reissuille.

”Minulla ei ollut minkäänlaista tukiverkostoa. Olin liian yksin”, Karin sanoo.


Hän yritti hoitaa työnsä siivousfirman palveluksessa. Välillä hän haisi vanhalle viinalle, mutta siinä firmassa tämä ”ei ollut niin nöpönuukaa”. Töihin lähteminen oli usein vaikeaa, kun mies oli tipotiessään eikä lapsia hoitamassa.

Jussi ei päässyt koskaan eroon alkoholista, ja siihen hän myös kuoli.

 

 

Vahva tukiverkosto ja oma päätös auttoivat Karinin irti alkoholikierteestä.

 

Yksinäisyys
pysäytti


Karinin viinakierre kesti yhteensä 15 vuotta. ”Oli välissä pitkiä taukojakin. Kun odotin nuorinta poikaani, en ottanut yhtä kaljaakaan.”

Järjetön alkoholin käyttö johti siihen, että yhteiskunta puuttui peliin. Karinin kaksi nuorinta poikaa otettiin huostaan ja asutettiin perhekotiin useaksi vuodeksi.


”Siitä se elämä meni ihan ranttaliksi”, Karin kertoo. Hän pysähtyi vasta jäätyään kokonaan yksin. Karinin kolmas aviomies, Jarmo, muutti pois pariskunnan yhteisestä kodista. Myös Jarmo oli alkoholisoitunut ja hakkasi vaimoaan, mutta ajat olivat muuttuneet.

Hänelle langetettiin kahden vuoden ehdollinen tuomio. Vuosia myöhemmin Jarmo kuoli. Syytä ei ole vaikea arvata. Se oli tietysti kuningas alkoholi.


Yksin jäätyään Karin valvoi vuoden 2002 lopulla kaksi yötä. ”Maanantaiaamuna menin A-klinikalle ja sieltä suoraan sossuun.

Siitä alkoi raitistuminen.” Sosiaalitoimisto lähetti Karinin lyhyeksi aikaa hoitokotiin, jotta tämän ei tarvinnut kamppailla yksin eikä tavata naapurissa asuvia juopottelevia tuttuja. ”Naapurin kännäävä kööri löi vetoa, että uutenavuotena minä sorrun. Mutta sen päätöksen jälkeen en ole juonut pisaraakaan, ja irti pääseminen oli yllättävän helppoa.”


Toki Karin tarvitsi ja myös sai kaiken mahdollisen tuen. Hän kävi pitkään mielenterveyskeskus Tuumassa. Hän sai paljon apua seurakunnan eri työntekijöiltä. Perhekoti, jossa pojat asuivat, tuki äitiä raitistumisessa monin tavoin. Vähitellen myös Karinin hylänneet siskot ja veljet alkoivat pitää yhteyttä.


Alkoholista luopuminen paransi Karinin fyysistä terveyttä. ”Verenpaine, kolesteroli ja rytmihäiriöt jäivät pois.”
Karin löysi itselleen paljon muuta mielekästä tekemistä.

Hän osallistui alkoholista luopuneiden retkille ja leireille sekä ystävän houkuttelemana Invalidiliiton toimintaan. Invalidien parissa Karin tunsi olevansa kuin kotonaan, sillä hänellä on kokemusta invalideista lähisuvussaan.


Karin pääsi myös erään tuttavansa omaishoitajaksi tämän miehen kuoltua. ”Sellaisia paikkoja olisi saanut olla useampia”, Karin huokaa nyt, kun hoidettavakin on jo kuollut. 

Tänä päivänä, 68-vuotiaana ja oltuaan täysin raittiina pian 15 vuotta, Karin on tyytyväinen rauhalliseen elämäänsä.

Mitä hän haluaisi pyyhkiä pois menneisyydestään? Ainakin sen leiman, joka lukee jokaisessa hänen terveyttään koskevassa lausunnossa: entinen alkoholisti.


Karin asuu yhdessä kissansa kanssa. Nuorin pojista auttaa äitiään käytännön asioiden hoitamisessa ja ystävät pyytävät kyläilemään. Välillä vanhenemisen mukanaan tuomat vaivat ja yksinäisyys kiusaavat.

Mutta yksi olennainen asia on muuttunut. Nyt Karin tietää, mistä lohtua elämän kolhuihin ei ainakaan kannata etsiä.

 

 

 Erma 2x65

 ST nettikauppa 

31648308 1692794157469228 5656655289575800832 n

 

   Pajala

 

 

yhteystiedot