Yhteistyöllä menestykseen

Jokilaaksojen kunnissa pohditaan juniorijääkiekkojoukkueiden yhdistämistä pienentyvien ikäluokkien takia.

Oulaisten Cobrien ja Ylivieskan YJK:n junioripäällikkö Janne Vuotin äänestä voi huomata helpottuneisuuden tunteen. Pitkään piinannut korona näyttää hellittävän otettaan ja pikkuhiljaa myös jääkiekkohallit alkavat täyttyä katsojista.
”Viime viikonloppuna pidettiin Raahessa isomman luokan RS-turnaus, jonne pääsi pitkästä aikaa myös yleisöä katsomaan pelejä. Viime vuonnahan osa vanhemmista ei nähnyt lastensa pelejä lainkaan”.
Kyseinen tapahtuma sujui oulaistelaisnäkövinkkelistä todella hyvin, sillä Cobrien U12-joukkue eteni Raahessa aina turnausvoittoon asti.

Syksyn edetessä myös perinteiset Leijona-kiekkokoulut pyörähtävät käyntiin usealla paikkakunnalla. Oulaisissa kiekkokoulu pidetään torstaina 30.9. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille alle 9-vuotiaille lapsille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan lajiin pelien ja leikkien kautta. Janne Vuoti toteaa, että kiekkokoulut ovat olleet viime aikoina haastavia järjestää monella paikkakunnalla, kiitos koronan, mutta ainakin Oulaisissa odotukset ovat tälle syksylle korkealla.
”Mitä pienempi seura, sitä tärkeämpi kiekkokoulu sille on. Tarkoituksena on saada taas uusia luistelu- ja kiekkokoululaisia matkaan mukaan. Oulaisissa on siitä hyvä tilanne, että vaikka kyseessä on aika pieni paikkakunta, on kiekkokoulussa ollut aina hyvin väkeä”.

Aikataulujen suhteenkin Oulaisten kiekkokoululla on käynyt tuuri. Tapahtuma pyörähtää käyntiin torstai-iltaisin kello 17, joten lapset pääsevät takaisin kotiin hyvissä ajoin virittäytymään seuraavaan koulupäivään.
Julkisuudessa jääkiekkoa pidetään suhteellisen kalliina harrastuksena. Sitä se varmasti suurilta osin onkin, mutta Janne Vuoti tähdentää, että esimerkiksi Oulaisissa tai muilla pienemmillä paikkakunnilla jääkiekon harrastaminen ei tee perheen kukkaroon niin suurta lovea.
”Jos esimerkiksi 8-9-vuotias haluaa harrastaa jääkiekkoa, on kuukausimaksu noin 30 euroa, eli kauden aikana se tekee reilut 200 euroa. Sillä kausimaksulla lapsi saa kuitenkin ohjattua liikuntaa ja kasvatustapahtumaa 2-3 kertaa viikossa. Jos nuori tykkää pelata ja touhuta, niin en minä kyllä jääkiekkoa niin kalliina harrastuksena pidä”.

Juniorikiekon lähitulevaisuus näyttää Janne Vuotin mukaan siltä, että Jokilaaksojen alueella on pakko alkaa tehdä tiiviimpää yhteistyötä ikäluokkien pienentyessä. Jatkossa jopa joukkueyhdistymiset ovat mahdollisia.
”Esimerkiksi 09-ikäluokan kanssa on tehty yhteistyötä jo kolmatta vuotta Ylivieskan kanssa. Nyt olemme ottaneet sellaisen käytännön, että kummankin seuran valmentajat ovat tehneet yhteisiä kausisuunnitelmia. Yhteisharjoituksiakin on jo pidetty kerran viikossa. Siinä samalla tulevat tutuksi myös naapurikylän pelurit”.

Janne Vuoti kertoo, että pohdinnassa on myös laajempi yhteistyö Kalajoen ja Raahen juniorijoukkueiden kanssa. Tämä koskisi 15-16-vuotiaiden ja myös vanhempien junioreiden kilpasarjajoukkueita.
”Kun puhutaan 15-16-vuotiaasta, pitää sen ikäisen nuoren keskittyä vielä koulunkäyntiin lujasti. On iso ero siinä, että pystytkö asumaan ja harjoittelemaan esimerkiksi Kalajoella ja käymään siellä koulua, vai joudutko muuttamaan jääkiekon takia suurempaa kaupunkiin outoon ympäristöön”.

Janne Vuotin mukaan akselille Oulainen-Ylivieska-Kalajoki-Raahe on jo löytynyt hyvä yhteinen sävel. Vanhoja vastakkainasetteluja seurojen välillä ei enää ole. Esimerkiksi JHT:n, RJK:n ja Cobrien 2010-syntyneet pelaajat ovat jo pelanneet yhteisturnauksia, joissa pelaajia on sekoitettu eri joukkueisiin.
”Tällaisilla jutuilla on tarkoitus kaventaa kuilua seurojen välillä. Myös pelaajat oppivat tuntemaan ja kunnioittamaan vastustajaa paremmin”.

Oulun seudulla paikallinen Kärpät toimii alueen moottorina junioritoiminnan suhteen, mutta Jokilaaksosta moinen iso toimija puuttuu. Myös välimatkat tuottavat oman haasteensa.
”Jos seurojen välille halutaan yhteistyötä, vaatii se nöyrtymistä joka kylällä sen suhteen, että välillä on ajettava hieman pitempiä matkoja, jotta harrastuksen jatkuminen pystytään takaamaan”.

Positiivisena Janne Vuoti näkee Jokilaaksojen alueella sen, että täältä löytyy usealta paikkakunnalta mitat täyttävä jäähalli kaikkine oheisharjoittelupaikkoineen.
”Suomen mittakaavassa tämä on aika harvinainen alue. Ei missään ole yhtä kattavaa halliverkkoa kuin täällä”.

Takaisin Jutut -sivulle