Vaalihumusta jäi kiva tunne

Mika Antikalla on takanaan kiireinen kevät.

 

Yli 1500 ääntä eduskuntavaaleissa kerännyt perussuomalaisten Mika Antikka on tyytyväinen mies.
Vaalihumun hälvettyä hän on ehtinyt hieman pohtimaan keväistä kampanjarupeamaan.

Kampanjoinnista ja jäi päällimmäisenä mieleen kiva tunne.
”Tuli komea äänimäärä suhteutettuna vaalibudjettiin. Kampanjointi oli kyllä kiireistä aikaa, mutten kokenut sitä raskaaksi.”
Antikka sai oman seutunsa lisäksi paljon ääniä Kainuusta.
”Hieman yllätyin siitä, että Kajaanin suunnalta äänestettiin minua hyvin. Oulustakin tuli mukavasti ääniä, vaikken kauhean paljon siellä kampanjoinutkaan.”

Välillä sattui aikataulutuksessakin sekaannuksia.
”Kerran olin menossa kokoukseen, mutta ketään muuta ei tullutkaan paikalle. Sitten selvisikin, että se oli ollut jo edellisenä päivänä”, oulaistelainen ääniharava myhäilee.
Europarlamenttivaaleissa Antikkaa ei nähdä ehdolla, mutta seuraavissa vaaleissa hän on taas mukana.
”Kuntavaaleissa olen taas mukana. Vaali kerrallaan tässä mennään, seuraavista eduskuntavaaleista en osaa sanoa vielä mitään.”

Takaisin Jutut -sivulle