Uusiin tiloihin intoa puhkuen

Hiitolan Kukkatalon kauppias Hanna Niemi ja omistaja Timo Hiitola uskovat uusien tilojen palvelevan paremmin asiakaskuntaa, kun eri palveluille on nyt olemassa omat selkeät paikkansa.

 

Keskuskatu 3:ssa käy kova hyörinä ja pyörinä maanantaina puolen päivän aikaan. Vaikka viimeistelytyöt ovat vielä pahasti kesken, pitäisi kaiken olla valmista tulevana perjantaina, jolloin tällä kyseisellä paikalla vietetään Hiitolan Kukkatalon uusien toimitilojen avajaisia.
”Luvassa on tarjouksia viherkasveista, orkideoista ja ruusuista, sekä arvontaa ja kahvitarjoilu”, lupaa Hiitolan Kukkatalon Oulaisten toimipisteen kauppias Hanna Niemi.
Avajaiset ajoittuvat sopivasti Villiin Perjantaihin, jolloin myös monessa muussa oulaistelaisessa yrityksessä on tarjolla erikoistarjouksia sekä pidennettyjä aukioloja.
”Tämä on nyt meille ensimmäinen Villi Perjantai tässä päässä kaupunkia. Olemme ihan torin kupeessa ja näemme koko ajan, mitä siellä tapahtuu. On siis siinäkin mielessä hyvin mielenkiintoinen päivä”, Niemi hymyilee.

Vaikka uusien tilojen remontointi on vienyt illoista tunteja ja aiheuttanut otsalle hikikarpalon jos toisenkin, ovat Oulaisten liikkeen kauppias Hanna Niemi sekä Oulaisten ja Ylivieskan liikkeiden omistaja Timo Hiitola tyytyväisiä siihen ratkaisuun, että rohkenivat tehdä ostopäätöksen Keskuskatu 3:n huoneistosta. Enää viherkasvien ja hautauspalvelujen myyntiä ei tarvitse tehdä ahtaissa tiloissa päällekkäin.
”Entisissä tiloissa jouduimme tekemään monta asiaa yhdessä pisteessä. Nyt kaikille on omat tilansa ja toiminta on sen vuoksi selkeämpää”, kiittelee Hanna Niemi.
Hanna Niemen mukaan Keskuskatu 3:n kiinteistön etuna on isojen tilojen lisäksi myös läheltä löytyvät hyvät parkkialueet.
”Isoja tiloja hyvillä parkkipaikoilla on Oulaisissa niukasti tarjolla”, hän toteaa.
Ensi keväänä tulee kuluneeksi viisi vuotta Oulaisten liikkeen avaamisesta. Hanna Niemen mukaan hän ja muut työntekijät ovat tykänneet työskennellä oulaistelaisten kanssa.
”Hyvin on mennyt ja olemme tykänneet olla täällä. Tämä muuttokin kertoo siitä jotain. Täältä löytyy jonkun verran meidän perheen sukuhistoriaa, sillä mummu ja pappa ovat kotoisin tästä lähistöltä”.
Korona-aika on tuonut omat haasteensa myös kukka- ja viherkasvialalle. Timo Hiitola tunnustaa, että korona-ajan ensimmäisinä puolenatoista kuukautena toiminta oli lähes kokonaan pysähdyksissä. Pääsiäisen jälkeen myynti alkoi pikkuhiljaa normalisoitua. Hanna Niemi kertoo, että heidän pelastuksena vaikeina aikoina oli verkkokauppa, joka on tullut tutuksi Hiitolan Kukkatalon asiakkaille jo viimeisten 10 vuoden aikana.
”Verkkokauppatilaukset moninkertaistuivat kevään aikana. Kun vierailut vähenivät, lähetettiin kukkia enemmän”, Hanna Niemi kertoo.
Hanna Niemen mukaan korona on vaikuttanut selvästi myös huonekasvien kysyntään. Tällä hetkellä suosiota ovat kasvattaneet eniten lyyrafiikus sekä isot puuvartiset huonekasvit.
”Nyt ollaan paljon kotona ja katsotaan alan lehtiä sekä etsitään netistä uusia sisustusideoita. Ihmiset ovat paljon tietoisempia kasveista ja niiden nimistä ja kun asiakas saapuu meille, hän tietää tarkalleen, millaisen kasvin haluaa”.

Takaisin Jutut -sivulle