Mainos

Television vaalitentti ratkaisi puolueen – ennakkoäänestys alkoi Oulaisissa rauhallisesti

Essi Rahja halusi antaa äänensä ensimmäisten joukossa.

Ennakkoäänestys vuoden 2021 kuntavaaleissa alkoi keskiviikkona. Oulaisissa ennakkoäänestyspaikkana toimii lukio. Vaalitoimitsijoiden mukaan ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aamu oli varsin vilkas, mutta ihmisvirta tasaantui päivän mittaan. Näissä vaaleissa kiinnitetään erityistä huomiota turvalliseen äänestämiseen. Oulaistenkin ennakkoäänestyspaikalla äänestäjille on tarjolla käsidesiä ja kasvomaskeja.

”Hyvin ovat ihmiset noudattaneet turvallisuusohjeita. Oman kynän saa tuoda äänestyspaikalle, mutta suurin osa ihmisistä on käyttänyt meidän tarjoamia kyniä”, toimitsijoiden suusta kerrottiin.

Yksi Oulaisten lukiossa ääniä vastaanottaneista toimitsijoista oli tänä vuonna lukiosta valmistunut Roosa Kukkonen. Hän oli kyseisessä tehtävässä nyt ensimmäistä kertaa. Pienen alkujännityksen jälkeen tietojen kirjaaminen tietokoneelle alkoi sujua mallikkaasti.

”Rehtorilta oli kysytty, että olisiko lukiolta halukkaita nuoria tulemaan vaaleihin toimitsijaksi. Aika nopeaan tähän työhön kyllä tottui”, kertoi Roosa Kukkonen.

Yksi ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestäneistä oli Essi Rahja. Hän tunnusti, ettei lopullisen valinnan tekeminen ollut mitenkään helppo tehtävä.

”Television vaalitentti piti ensin katsoa ja se rajasi muutamia vaihtoehtoja pois. Minulla on tapana käydä äänestämässä joka vaaleissa”.

Oulaisissa äänensä kuntavaaleissa käytti kahden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana 3 prosenttia äänioikeutetuista. Naisista 97 kävi äänestämässä keskiviikon ja torstain kello 14.30 välillä. Miesten vastaava lukumäärä oli 74. Vilkkainta äänestäminen on ollut tähän mennessä Utajärvellä, jossa äänestysprosentti on 8,5.

Takaisin Jutut -sivulle