Tästä on hyvä jatkaa

Hannu Kaartinen on noussut valtuustosaliin johtavat portaat aika monta kertaa työuransa aikana.

 

Ensi syksynä kaupunginjohtajan pestinsä jättävä Hannu Kaartinen on nähnyt läheltä Oulaisten nousut ja tappiot.

Kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen katselee kännykkäänsä. Alueen kuntajohtajien Whatsapp-ryhmään on ilmestynyt taas uusi viesti. Kohta vuorossa on uusi Teams-palaveri. Parhaimmillaan näitä sähköisiä kokouksia on kertynyt Kaartiselle kuusi samalle päivälle.
Tätä se nyt on. Kuntajohtamista poikkeuksellisena korona-aikana. Hannu Kaartinen ei pidä lainkaan nykyisestä etätyöskentelystä. Normaalisti hän on osallistunut kollegoidensa kanssa erilaisiin tilaisuuksiin ja seminaareihin, joissa asioista on voinut keskustella kasvotusten. Nyt kaikki kommunikointi tapahtuu tietokoneen ja puhelimen välityksellä.
”Moni saapuu Teams-kokouksiin viime minuutilla. Ruudulla on vain nimikirjainpallukoita ja usein ei täysin tiedä, keitä kaikkia on paikalla. Sitten kun tilaisuus päättyy, toivotetaan vain hyvää päivän jatkoa. Se kaikki ajatusten vaihto ja keskustelu kahvipöydässä on jäänyt pois. Sitä kaipaan eniten”.

Mukavamminkin olisi siis viimeinen vuosi Oulaisten kaupunginjohtajana voinut sujua, sillä Hannu Kaartinen on ilmoittanut siirtyvänsä eläkkeelle ensi syyskuussa.
”Oikeasti minun laskennallinen eläkeikäni meni umpeen jo 11.5.2020. Mutta sitten iski korona ja meillä oli samaan aikaan sijaisjärjestelyjä päällä, joten päätin, että samahan tuo on vielä yksi vuosi jatkaa. Mutta nyt kun valtuustokausi päättyy, on hyvä aika jäädä pois. Valtuusto saa valita uuden johtajan ja aloittaa yhteistyön puhtaalta pöydältä”.

Iisalmessa syntynyt ja tämän jälkeen Kajaanissa asunut ja Tampereella opiskellut Hannu Kaartinen saapui Oulaisiin kesällä 1984, kun hänet valittiin kaupunginkamreerin virkaan. 37:n kaupungilla tehdyn työvuotensa aikana hän on nähnyt läheltä Oulaisten kaupungin kehityksen. On rakennettu urheilukenttä, jäähalli, uimahalli, kouluja ja vanhuksille palveluyksiköitä. Tässä vain muutamia esimerkkejä.
Toki menetyksiäkin on Oulainen kokenut. Muutokset Ojala yhtiöissä ja Rautaruukin putkitehtaalla, esikunnan ja Oulaskankaan synnytyslaitoksen menetykset ovat asioita, joiden yli on vain täytynyt taistella. Nyt Oulaisten tilanne näyttää kuitenkin valoisalta. Talous on ylijäämäinen, joten uudella kaupunginjohtajalla on hyvät lähtökohdat mistä aloittaa.

Yksi Oulaisten tukipilareista on nyt ja aina ollut Oulaskankaan sairaala. Hannu Kaartisen mukaan Oulaskankaan asema on vain vahvistunut koronaepidemian aikana. Pohjois-Pohjanmaan laajan sairaanhoitopiirin alueella toimintoja ei voida keskittää vain yhteen yksikköön.
”Oulaskangas antaa paikkakunnalle pysyviä työpaikkoja, jotka eivät suhdanteiden mukana heilu. Jos kunnat olivat vielä aikaisemmin mustasukkaisia siitä, missä eri palvelut sijaitsivat, on Oulaskankaan asema nyt tunnustettu, eikä siitä kannata kenenkään olla kateellinen. Oulaskangas on ja pysyy Oulaisissa”.

Keskusta-alueen kehittäminen on ollut esillä Oulaisten kaupungin päättävien elinten asialistalla jo pitkään. Hannu Kaartisenkin mielestä asialle pitää tehdä jotakin. Nykyiseen keskuskortteliin muutoksia on kuitenkin vaikea tehdä, koska siellä on niin paljon jo kiinnitettyjä kohtia. Esimerkiksi S-marketin toimitilojen pitäisi olla puolitoista kertaa suuremmat, mutta laajentamisen varaa ei ole.
Niinpä katseet pitääkin suunnata pohjoisemmaksi, nykyisen Halpa-Hallin viereiselle alueelle. Väylävirastossa on jo suunnitteilla 10 miljoonaa maksava hanke, jossa nykyinen Oulaisten juna-aseman viereinen puutavaranlastaustoiminto siirrettäisiin noin 500 metriä SSAB:n tehtaasta eteenpäin olevalle alueelle. Tämän jälkeen juna-aseman seutu saadaan rauhoitettua ja sinne voidaan kehittää muunlaista toimintaa.
”Aseman viereen voisi rakentaa liikennekeskuksen, johon junat pysähtyvät ja josta linja-autot lähtevät liikkeelle. Aseman viereen voisi tulla myös esimerkiksi vuokra-auto- ja taksitoimintaa”.

Hannu Kaartinen katsoo aseman seudun kehityksen nivoutuvan hyvin yhteen Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen kanssa. Oulaisten asemalta on matkaa Hanhikivenniemelle 47 kilometriä. Se on paikan lähin juna-asema.
”Ydinvoimala-alueelle tulee noin 5000 ihmistä töihin ja siitä vähintään 10 prosenttia matkustaa tätä kautta. Toivottavasti myös jotkut heistä asettuvat Oulaisiin asumaan”.
Oikeastaan ainut asia, mitä Hannu Kaartinen ei omalta työuraltaan kaipaamaan, on erilaisissa kokouksissa istumista. Esimerkiksi aikanaan vero- ja tutkijalautakunnassa kokouksia pidettiin vuodessa 50-65. Kaupunginjohtajana hänellä on ollut oikeus osallistua eri lautakuntien kokouksiin, mutta on jättänyt tämän oikeuden käyttämättä. Sille on olemassa omat perustelunsa.
”Valtuusto valitsee lautakuntaan ihmiset, jotka toivon mukaan perehtyvät hyvin asioihin. Jos minä menisin kaupunginjohtaja utelemaan asioista, ei tilanne olisi enää aito. Arvostan kuitenkin suuresti niitä ihmisiä, jotka ovat kunnallisessa päätöksenteossa mukana. Mielestäni jokaisen kansalaisen olisikin hyvä olla vähintään neljä vuotta mukana jossakin lautakunnassa. Sitten ei tarvitse enää jälkiviisastella, että miksi jokin asia päätettiin näin tai näin, kun on saanut itse esittää oman näkökantansa”.

Syksyllä, kun pesti kaupunginjohtajana päättyy, suuntaa Hannu Kaartinen todennäköisesti ensimmäisenä vapaa-ajan asunnolleen Paltamoon. Siellä edessä on taas toisenlainen työsavotta, mikä ei lopu koskaan.
”Toivottavasti pääsen myös hiihtämään jatkossa enemmän kuin tänä talvena. Ja alkaahan se linnunmetsästyskin juuri sopivasti, kun tämä pesti päättyy”, miettii Hannu Kaartinen hymy suunpielessä.

Takaisin Jutut -sivulle