Soppatykki ja kultahippuja

Soppatykki oli lauantain huutokaupan helmi.

 

Oulaisten huutokauppakausi palasi kesätauolta lauantaina.
Heikki Raution järjestämässä huutokaupassa oli tällä kertaa tarjolla todellisia harvinaisuuksia.
Pihassa suurimman huomion vei soppatykki, josta huutokauppakauppias arveli saavansa vähintään 350 euroa.
Lisäksi myynnissä oli Raution omin käsin kaivamia kultahippuja.
”Tämä on sellainen perinteinen tapahtuma. Jos ei muuta, niin ihmiset tulevat vaihtamaan tänne kuulumisia. Arvioisin, että yleisöstä on aktiivisia huutajia noin kolmasosa. Muut luovat sitten läsnäolollaan tunnelmaa, täällähän ei ostopakkoa tunneta.”

 

Heikki Rautio oli kaivanut itse kultahiput.

 

Kesän aikana Rautio hankki myyntiin lisäksi muun muassa mopedeja ja kelloja.
”Lisäksi pitää olla käyttötyökaluja sekä huonekaluja. Rompetta kertyy aina mukaan jotakin, mutta tänä kesänä olen viettänyt paljon aikaa Lapissa kullankaivuussa.”
Seuraavan kerran huutokauppa järjestetään Raution toimesta marraskuussa.

Huutokauppa kiinnosti yleisöä kesätauon jälkeen.

Takaisin Jutut -sivulle