Mainos

Rikosten määrä vähentyi alkuvuonna

Usean vuoden ajan vähentyneiden rattijuopumusten määrä kääntyi merkittävään kasvuun – niin törkeitä kuin tavallisia rattijuopumuksia poliisi kohtasi viidenneksen enemmän kuin 2019 alkuvuonna.

 

Kaikkien Oulun poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä oli lähes 14 prosenttia vuoden 2019 tammi-kesäkuuta pienempi. Yhtenä selityksenä määrän tilastolliselle laskulle on se, että liikennerikkomusten suoritteet tilastoituvat noin 3 kuukauden viiveellä, minkä vuoksi osa suoritteista puuttuu. Ilman liikenteeseen liittyviä rikoksia tarkasteltaessa määrä oli jokseenkin edellisvuoden tasolla.
”Kulunut kevät ja alkukesä osoittivat, että poliisin kyky sopeutua ennakoimattomiin tilanteisiin on varsin hyvällä tasolla. Koronasta aiheutuneissa poikkeusoloissakin poliisille kuuluvat tehtävät kyettiin hoitamaan hyvin. Henkilöstö oli terveenä, koulutuksia ei juurikaan järjestetty, joten resurssitilanne oli jopa tavanomaista parempi. Nyt poikkeusolojen päätyttyä ollaan palautumassa toiminnallisesti hiljalleen kohti normaalia. Ihmiset liikkuvat jälleen, liikenne lisääntyy ja ravitsemisliikkeet ovat avoinna. Hyvä näin, mutta tilanteella on myös varjopuolensa sillä samaan aikaan poliisin tehtävät lisääntyvät, rikosten määrä kasvaa ja häiriöiden määrä lisääntyy”, kertoo Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta.

Omaisuusrikoksia poliisin tietoon tuli runsaat 300 kappaletta vähemmän kuin samaan aikaan edellisvuonna (-4,2 prosenttia). Suurin osa myönteisestä kehityksestä selittyy erilaisten varkausrikosten vähenemisellä. Koronakevään aikana erilaisten petosrikosten kokonaismäärä oli viimevuotista pienempi – myös nettipetoksia Oulun poliisin tietoon tuli reilu kymmenys vähemmän. Kehitys ei kuitenkaan ollut yhteneväistä – niin maksuvälinepetoksia kuin lieviä petoksia Oulun poliisille ilmoitettiin kymmeniä prosentteja enemmän kuin alkuvuonna 2019. Leimallista alkuvuodelle ovat olleet luotettavaksi koettujen tahojen nimissä lähetetyt huijausviestit, joihin vastaamalla on tullut luovuttaneeksi maksukorttitietonsa rikollisille. Näiden ohella uutena ilmiönä ovat nousseet erilaiset sijoitushuijaukset ja ns. toimitusjohtajapetokset – vaikuttaa kuitenkin sille, että valistuksella ja ennalta estävällä työllä on kyetty vaikuttamaan siten, että teot ovat valtaosin jääneet yrityksen asteelle.

Poliisille ilmoitettu väkivaltarikollisuus on kokonaisuudessaan pienempi kuin vuonna 2019 tammi-kesäkuussa. Pahoinpitelyrikoksia Oulun poliisin tietoon tuli 59 kappaletta vähemmän kuin viime vuonna – todennäköisesti koronarajoituksista johtuen yleisillä paikoilla tapahtuneita pahoinpitelyjä oli merkittävästi viimevuotista vähemmän. Ilahduttavasti myöskään yksityisillä paikoilla tapahtuneiden pahoinpitelyjen määrässä ei ollut merkittävää kasvua (+29 kappaletta).

Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna 2020 erilaisia väkivaltarikoksia noin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna tammi-kesäkuussa. Väkivaltarikoksista suurin osa on pahoinpitelyrikoksia joko yleisellä tai yksityisellä paikalla, ensin mainitut vähenivät merkittävästi, jälkimmäisten osalta ei ole tapahtunut merkittävää muutosta (+29 kappaletta).

Pahoinpitelyrikoksia kaikkiaan Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna hieman alle 1 300 kappaletta, joissa rikoksesta epäilty on tiedossa noin 1 140 tapauksessa. Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyrikosten määrä väheni kolmanneksella.
Erilaisia seksuaalirikoksia Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 171 kappaletta kun edellisvuonna määrä oli 221 (-22,6 prosenttia). Raiskausrikoksia kaikkiaan poliisin tietoon tuli 15 kappaletta vähemmän (-17,9 prosenttia) ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä 27 kappaletta vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana (-28,4 prosenttia). Seksuaalisia ahdisteluja Oulun poliisin tietoon tuli runsas neljännes vähemmän kuin tammi-kesäkuussa 2019. Poliisin tietoon tulleissa seksuaalirikoksissa tekijä oli tiedossa 131 tapauksessa – ulkomaan kansalaisia näistä oli 19. Vuoden 2019 tammi -kesäkuussa määrät olivat 173 ja 65.

Oulun poliisin tietoon tuli tammi-kesäkuussa huumausainerikoksia yhteensä noin 1 250 kappaletta, jossa on edellisvuoteen verrattuna kasvua 40 prosenttia. Törkeitä huumausainerikoksia Oulun poliisi on saanut paljastettua alkuvuonna 22 kappaletta kun määrä vuotta aiemmin oli puolet tästä. Oulun poliisin tavoitteena on ollut päästä entistä suurempien organisaatioiden ja rikollisten voimatoimijoiden jäljille. Ammattimaisen huumausainekaupan seurannaisvaikutuksena on ollut erilainen liitännäisrikollisuus – alustavien tietojen mukaan vaikuttaa sille, että tehokkaalla valvonnalla ja oikein kohdistetuilla toimenpiteillä on kyetty vaikuttamaan siihen, että piilossa ollutta rikollisuutta on saatu näkyville.

Kaikkien liikennerikosten määrä lisääntyi Oulun poliisilaitoksen alueella 865 kappaleella (+17,4 prosenttia). Usean vuoden ajan vähentyneiden rattijuopumusten määrä kääntyi merkittävään kasvuun – niin törkeitä kuin tavallisia rattijuopumuksia poliisi kohtasi viidenneksen enemmän kuin 2019 alkuvuonna. Koronakevään kielteisiä puolia on ollut se, että tavallista tyhjemmät tiet ovat yllyttäneet huimiin ylinopeuksiin. Oulun poliisi on kirjannut kuluvana vuonna törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia lähes 30 prosenttia enemmän kuin tammi-kesäkuussa 2019.

Liikennerikkomusten osalta vuosivertailu on ongelmallista, kun automaattisen liikennevalvonnan kirjaamistavassa on tapahtunut muutos. Aikaisemmin ilmoituspäiväksi kirjattiin se ajankohta, kun tapaus kirjattiin Poliisiasiain tietojärjestelmään – käytännössä ehdollisissa rikesakoissa noin 3 kuukauden päästä siitä, kun rike oli tapahtunut. Uudistuksen jälkeen ilmoituspäiväksi on laitettu tapahtumapäivää seuraava päivä. Esimerkiksi kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä järjestelmään kirjatun ilmoituspäivä voi olla 2019 syys-lokakuussa.

Takaisin Jutut -sivulle