Mainos

Oulaisten Keskusta 100 vuotta

Oulaisten Keskustan kunnallisjärjestön 100-vuotisjuhlaa vietetään 24. marraskuuta Merkuriussalissa.
Tilaisuus aloitetaan kello 14 kahvitarjoilulla, jonka jälkeen varsinainen juhla alkaa. Juhla on kaikille avoin ja sinne odotetaan noin 200 osallistujaa. Tilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja muun muassa Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmunilta, Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajalta sekä Oulaisten kaupunginjohtajalta. Ohjelmaan sisältyy myös kunniamerkkien jakaminen sekä musiikkiesityksiä Torviseitsikon johdolla.
Oulaisten Keskustan puheenjohtaja Marita Toiviainen sanoo, että virallisesti huhtikuussa 1919 perustetulle järjestölle ominaista on kyläkuntien omat yhdistykset.
”Jo alkuvaiheessa syntyivät paikallisyhdistykset, jotka toimivat edelleen. Puoluekokouksissa on puhuttu paljon paikallisyhdistysten kokoamisesta yhdeksi kuntayhdistykseksi, mutta meille on tärkeää, että kyläkuntien omat yhdistykset säilyvät.”

Toiviainen kertoo muidenkin asioiden säilyneen ennallaan alkuajoista tähän päivään saakka.
”Alkuvaiheen tavoitteista monet ovat pitkälti samoja mitä edelleenkin. Alusta asti olemme myös järjestäneet kokouksia, myyjäisiä, keräyksiä sekä näitä juhlia.”

Takaisin Jutut -sivulle