Oulaisissa kaksi uutta koronatartuntaa – 10 ihmistä karanteeniin

Koronatartunnan saanut ehti käydä kuntosali Femoriksella. Näin ollen sunnuntaina 17.1. kello 9-10.30 salilla olleita ihmisiä pyydetään tarkkailemaan oireitaan.

 

Oulaisissa on varmistunut tiistaina 19.1. kaksi uutta koronavirustartuntaa.

Oulaisten alueella koronavirukselle on altistunut noin 10 ihmistä. Kaikki altistuneet asetetaan tämän päivän aikana karanteeniin tartuntatautiviranomaisen toimesta.

Tapauksiin liittyen kuntosali Femoriksella sunnuntaina 17.1. kello 9-10.30 olleita ihmisiä pyydetään tarkkailemaan oireitaan, ottamaan yhteyttä kotipaikkakuntansa terveyskeskukseen ja hakeutumaan koronatestiin, jos ilmenee koronavirustartuntaan viittaavia oireita (ylähengitystieinfektion oireita;  yskä, kurkkukipu tai nuha, yleisoireita; kuumetta ja lihassärkyä tai vatsaoireita esimerkiksi oksentelua tai ripulia).

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Pennanen korostaa, että Juho Oksan koululla ei ole tapahtunut altistumisia oppilaiden tai opetushenkilökunnan keskuudessa.

Oulaisten kaupunki kehottaa kuntalaisia noudattamaan jatkossakin sekä valtakunnallisia että paikallisia koronasuosituksia.

Takaisin Jutut -sivulle