Nyt on toisten vuoro päättää

Pekka Heiska on kipparoinut Oulaisten kaupunginhallitusta kohta kolme kautta. Pesti on ollut vaativa ja aikaa vievä.

Pekka Heiska (kesk.) istuu talonsa terassilla ja nauttii aamukahveja kesäisen auringon lämmittäessä mukavasti ihoa.
Puolen tunnin päästä tämä kiireetön hetki kuitenkin loppuu, sillä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa viedään taas paikasta toiseen. Tätä rumbaa on kestänyt nyt kolmatta kautta putkeen. Mutta ei enää tämän valtuustokauden jälkeen. Pekka Heiskaa ei nimittäin nähdä ehdokkaana tulevissa kuntavaaleissa. Lopettamispäätökseen liittyy Heiskan mukaan monta syytä. Kuntapolitiikkaan kyllästymisestä ei kuitenkaan voida puhua.
”Suurin syy liittyy ajanhallintaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan työ on tosi aikaa vievää hommaa. Siinä on joutunut sitten omien töiden kanssa aika tupelle”.

Pekka Heiska muistuttaa, että hallituksen kokoukset ovat vain pieni osa puheenjohtajan työtä.
”Joka viikko pitää käydä kaupungintalolla tarkastamassa pöytäkirjoja tai seuraavan maanantain listaa. Jotta työ sujuu hyvin, vaatii se kaupunginjohtajan, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan saumatonta yhteistyötä. Minun mielestäni meillä se on toiminut varsin hyvin”.

Pekka Heiska on tottunut päätöksenteossa siihen, että kaikki halutut asiat eivät mene maaliin saakka. Osa asioista on niin pitkäjänteisiä, ettei nopeita päätöksiä ole luvassa.
”Onhan tuosta sote-uudistuksestakin annettu 15 vuotta lausuntoja. Toivottavasti uudistus saadaan maaliin saakka, jos sellainen aiotaan kerran tehdä. Jos esitykseen tulee joitakin huonoja kohtia, niin kait niitä voi vuosien saatossa korjata”.

Kaupunginhallituksen päätösvalta on nykyisellään varsin suuri. Pekka Heiska kertoo, että välillä tästä on kuulunut pientä rutinaakin. Valtuusto on kuitenkin itse delegoinut valtaansa alaspäin hallitukselle. Valtuusto tekee päätökset ja hallitus vastaa esitysten valmistelusta.
” Olen erittäin tyytyväinen hallituksen työskentelyyn. Siinä on edustusta jokaisesta puolueesta, eikä poliittista vääntöä ole ollut havaittavissa. Asioista keskustellaan ja asioita viedään eteenpäin. Sellaista vastakkainasettelua, jollaisesta somessa puhutaan, ei ole olemassa. Eikä sellaiseen ole pienellä paikkakunnalla varaakaan”.

Pekka Heiskan kaupunginhallitusuran vaikein päätös liittyi muutama vuosi sitten Oulaskankaan synnytyssairaalan lopettamiseen. Mikään ei auttanut, vaikka asiaa yritettiin ajaa ministeriöitä myöten. Onnistumisten puolelle Heiska laskee muutamat ratkaisut, joita on tehty yrityspuolella. Esimerkiksi Lehto Group on päässyt hiljalleen eroon ongelmistaan ja jatkaa laajentumistaan. Kokonaisuutena Heiska on kuitenkin huolissaan oulaistelaisesta yrityskentästä.
”Meillä on aika pieniä firmoja ja tästä on koitunut ongelmia kilpailutuksissa. Me kaikki haluaisimme, että oulaistelaiset yritykset saisivat urakoita, mutta nykykäytännön mukaan urakat pitää kilpailuttaa. Näistä päätöksistä tulevaa kritiikkiä luottamusmiehiä kohtaan pidän osittain kohtuuttomana. Aika monessa tapauksessa se on ollut suoranaista uhkailua tyyliin, jos en saa tätä urakkaa, muutan kirjat toiseen kuntaan. Pidän harmillisina tällaisia tapauksia, ja niitä on tullut eteen ihan liian usein”.

Oulaisten kaupungin tulevaisuuden näkymiä Pekka Heiska pitää varsin hyvinä. Kun hän tuli kaupunginhallitukseen mukaan, oli Oulainen kriisikuntien joukossa. Kurssi saatiin kuitenkin käännettyä omin voimin oikeaan suuntaan ja nyt tilanne on paljon parempi.
”Investoinneissa ja toimenpiteissä, joista aiheutuu kustannuksia, pitää olla maltti mukana. Sama periaate pitää kuntataloudessa kuin omassakin taloudessa. Ja jos meitä vertaa alueen muihin kuntiin, ei tilanne ainakaan yhtään huonompi ole”.

Asukasluku on sukeltanut Oulaisissa vuosi vuodelta alaspäin, eikä mitään hokkuspokkus-temppuja löydy Pekka Heiskankaan keinovalikoimasta. Perusta väestön kasvulle on kuitenkin olemassa, sillä Oulaisten omavaraisuus työpaikoissa on yli 100. Pitää siis keskittyä muihin houkuttelevuustekijöihin.
”Urheilupuoleen on satsattu aika paljon. Kritiikkiä tuli silloin paljon, kun uimahalli uusittiin. Mutta se oli pakko tehdä, kun vanha hajosi käsiin. Nyt on kunnostettu urheilukenttä ja sinne pitäisi löytää lisää toimintaa. Olisiko seuraavaksi sitten kulttuurin vuoro? Löydettäisiinkö sieltä puolelta ajatusta, joka kiinnostaisi muuttajia?”

Ensi sunnuntaina valittaville uusille valtuutetuille Pekka Heiska antaa neuvoksi sen, että asioista kannattaa ottaa aina itsekin selvää, eikä tyytyä vain esityslistan tuijottamiseen. Lautakunnissakin työskentelyä kannattaa arvostaa.
”Vaikka lautakunnat kokoontuvat suhteellisen harvoin, on siellä esillä monia tärkeitä asioita. Esimerkiksi jätevesi- ja tuulivoima-asioissa riittää kyllä setvimistä. Ja omakin mielipide saa olla ja se pitää pystyä perustelemaan”.

Takaisin Jutut -sivulle