Nälkäpäivä-keräys näkyi katukuvassa

Pekka Nevanperä ja Kaija Lehtola olivat lauantaina Oulaisten torilla tekemässä hyvää.

 

Viime viikolla näkyi paljon punaista, kun vuotuinen nälkäpäivä-keräys järjestettiin.
Keräysvastaava Kaija Lehtola oli lauantaina Oulaisten torilla, jossa oli myynnissä hernekeittoa hyvään tarkoitukseen.
”Tavoite on myydä 60 litraa hernekeittoa päivän aikana. Ainakin alku on ollut lupaava.”
Myös paikallisten kauppojen edustalla suoritettiin lipaskeräystä.
Nälkäpäivä-keräys on Suomen Punaisen Ristin vuosittain syksyllä järjestämä keräys, jonka tarkoituksena on kartuttaa SPR:n katastrofirahastoa.
Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu yhteen avustuskohteeseen, vaan niitä voidaan käyttää monissa kohteissa katastrofien ja kriisien ennaltaehkäisyyn ja niiden uhrien auttamiseen sekä Suomessa että ulkomailla.
”Hernekeittoa on käynyt ostamassa pääasiassa vanhempia ihmisiä, mutta muutama nuorempikin on mahtunut sekaan.”

Takaisin Jutut -sivulle