Mainos

Museovierailu onnistuu säällä kuin säällä

”Museosta saa hyvän mielen. Samalla pääsee sisälle kaupungin mielenmaisemaan, saa elämyksiä, uutta tietoa ja oivalluksia”.
Tässä muutama perustelu sille, miksi juuri tänä kesänä kannattaa suunnata nokka kohti museota. Tätä mieltä on Raahen vs. museonjohtaja Miska Eilola, joka kertoo, että koronatauon jälkeen museoihin on satanut mukavasti tiedusteluja, ja onpa niihin uskaltautuneet jo muutamat ryhmätkin vierailulle.
”Erityisesti oppilas- ja opiskelijaryhmiä on käynyt. Viikonloppuisin on enemmän yksittäisiä kävijöitä. Kesäkuusta lähtien odotamme huomattavaa kävijämäärän nousua. Viime kesä oli ennätysvilkas”.


Raahe tarjoaa museosta kiinnostuneille kesäturisteille valinnanvaraa. Keskustan alueella on nimittäin auki neljä museokohdetta. Meren rannalla sijaitsevaa Pakkahuoneen museota Miska Eilola kuvailee heidän emäntämuseokseen, joka on tarjonnaltaan varsinainen kulttuurihistoriallinen runsaudensarvi. Pakkahuoneella pääsee tutustumaan purjelaivakauden Raahen elämään. Merkittävän ja vaikuttavan kokonaisuuden muodostaa niin sanottu kirkkosali, joka on sisutettu Raahen vanhasta kirkosta peräisin olevilla rustiikkista barokkia edustavilla puuveistoksilla.
”Mikael Baltin 1600luvun puolivälissä veistämien kirkkoveistosten muotokieli, värikkyys ja ilmaisuvoima viehättävät ja välillä kauhistuttavatkin katsojaa”.

Pakkahuoneen museon kirkkosalin apostolien patsaat on näkemisen arvoinen tapaus.

Modernimman museoelämyksen tarjoaa Merikatu 10:ssä sijaitseva Kruununmakasiinimuseo. Se esittelee Raahen tienoon historiaa esihistorian hämäristä lähelle nykypäivää. Kruununmakasiini on todellinen tietolaari, jossa voi ammentaa tietoa juuri sellaisen annoksen kuin itse haluaa. Näyttelyesineet on tarkoin valikoitu ja digitaalista sisältöä löytyy muun muassa pelien, animaatioiden ja kuvaesitysten muodossa.


Kruununmakasiinilla asustelee Raahen museoiden kiintotähti, maailman vanhin sukelluspuku Wanha Herra. Sukelluspuvun on museolle lahjoittanut raahelainen merikapteeni Leufstadius 1860-luvulla. Puvun alkuperäksi on arvioitu 1700-lukua ja se on luultavasti kotimaista tekoa. Sukelluspuku on tehty lehmännahasta aj käsitelty vedenpitäväksi lampaanihran, tervan ja pien sekoituksella.
”Raahen Wanha Herra on välimuoto sukelluskellon ja nykyaikaisen raskassukelluspuvun välillä, eikä toista vastaavaa tunneta mistään muualta maailmasta. Puvun tekijä on selvästi ollut perillä 1700-luvun sukellusteknologian viimeisimmistä saavutuksista”.

Takaisin Jutut -sivulle