Monitoimi-koulukeskus on Vihannin uusi vetonaula

Kaiken pitäisi olla valmista ylihuomenna 18.12. Vihannin uudessa monitoimikoulussa.

 

Kiire kuuluu yhtenäiskoulualueen rehtorin Kari Laurilan äänessä. Meneillään ovat viimeiset päivät ennen joululomaa ja tekemistä riittää vielä yhtä sun toista. Yksi mielenpäällä oleva asia, tosin mieluisa sellainen, on Vihannin uuden monitoimi-koulukeskuksen valmistuminen. 18.12. on päivä, jolloin uusi rakennus on tarkoitus ottaa vastaan. Ennen sitä ovat vihantilaiset koululaiset ja opettajat joutuneet tekemään koulutyötä osin vanhoissa sisäongelmista kärsivissä koulutiloissa ja osin väistötiloissa. Ei siis ihme, että viimeiset kolme vuotta saavat rehtorinkin hieman huokailemaan.
”Sekä lasten että opettajien työnkuva on ollut lokerosta toiseen siirtymistä. Väki on ollut hajallaan, joten aika kuormittavaa aikaa tämä on ollut meille kaikille. Helpotuksen tunne on suuri, kun tiedossa on, että kohta pääsemme uusiin puhtaisiin ja nykyaikaisiin tiloihin”, sanoo Kari Laurila.

Kari Laurila on varma siitä, että uusissa tiloissa koulutyötä pystytään harjoittamaan paljon paremmin kuin aikaisemmin.
”Uusi koulu tarjoaa modernit tilat, joka sisältää myös taito- ja taideaineiden pajakokonaisuuden. Pystymme toteuttamaan nyt perusopetuksen opetussuunnitelmaan huomattavasti paremmin kuin nykyisissä tiloissa”.

Kun koululaiset kirmaavat joululomalleen tämän viikon jälkeen, on opettajakunnalla edessään toisenlainen joululoma. Edessä on uuden koulurakennuksen kalustaminen.
”Joulu kuluu pääosin siellä ja myös henkilöstö tulee pyhinä töihin. Toisaalta näen tämän tärkeänä ja positiivisena asiana, vaikka se hieman meitä työllistää”.
Monitoimi-koulukeskus on eittämättä Vihannin uusi vetonaula. Rakennuksessa opetusta ja päivähoitoa saa ensi vuoden alusta 450 lasta.
”Uusi moderni koulu antaa ainakin paikkakunnalla jo asuville mahdollisuuden pysyä täällä jatkossakin. Ja saattaahan joku uusi ihminenkin päätyä valitsemaan Vihannin asuinpaikakseen”, arvelee Kari Laurila.

Takaisin Jutut -sivulle