Mainos

Mongolian kaksi puolta elämänopettajina

Lapsia leikkimässä mongolialaisen jurtan edessä. Kuva: Jussi Valkeajoki.

 

Ruuhkaisen, saasteisen ja meluisan Mongolian pääkaupungin, Ulaanbaatarin, tiheässä kerrostaloviidakossa ja sen reuna-alueille leviävällä jurtta-alueella asuu puolet valtion 3 miljoonan väestöstä. Suurin osa heistä elää hyvin köyhissä ja alkeellisissa olosuhteissa ilman vesijohtovettä tai sähköä. Lapsi on hakemassa vettä kaivosta isoäitinsä kanssa. Kanisteri heiluu kärryissä edes takaisin kivisellä, jyrkällä ja kuoppaisella soratiellä. Purevalta tuulelta suojaa vanhaksi ja likaiseksi käynyt deeli – mongolian kansallisvaate – ja hiukset ovat takkuiset ja hiekkaiset. Ilmassa haisevat savu ja roskat.

Mongolia on suurten vastakohtien maa. Kaupungit ja kylät ovat tiheään asutettuja, mutta kun poistuu niiden ulkopuolelle, alkaa horisonttiin jatkuva aukea, kuiva ja karu aro, joka on erittäin harvaan asutettua. Mongolian väestöstä noin kolmasosa elää edelleen perinteistä paimentolaiselämää irti sähkö- ja vesijohtojärjestelmistä keskellä vuoristoista aroa ainoastaan karjalaumansa seuranansa. Vuosisatojen aikana opitut selviytymis- ja karjanhoitotaidot ja tavat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ja kulttuuriperintöä arvostetaan suuresti. Muusta maailmasta erillään elävät paimentolaiset ovat hyvin tottuneita yksinäiseen elämäntyyliin.

 

Ruuhkaisen, saasteisen ja meluisan Mongolian pääkaupungin, Ulaanbaatarin, tiheässä kerrostaloviidakossa ja sen reuna-alueille leviävällä jurtta-alueella asuu puolet valtion 3 miljoonan väestöstä.

 

Tällaisessa erikummallisessa maassa olemme saaneet tehdä töitä Lähetysyhdistys Kylväjän lähetteinä yli kolmen vuoden ajan. Mongolia avautui ulkomaailmalle kommunismin romahdettua vasta 1990-luvun alussa. Lähetysyhdistys Kylväjä aloitti työn Mongoliassa vuonna 1997, jolloin kristittyjä oli noin 3000 (0,1 prosenttia väestöstä). Tällä hetkellä kristittyjä on noin 70 000. Kylväjä tekee seurakuntatyötä yhteistyössä paikallisen evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien kanssa ja kehitysyhteistyötä liikuntaesteisten ja yksinhuoltajien parissa. Kylväjä tukee myös kirkon raamattukoulua ja paikallisten opiskelua siellä. Me lähetit palvelemme seurakunnissa omilla lahjoillamme.

 

Ella ja Janne Henriksson työskentelevät lähetystyössä Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. He tekevät ja kehittävät lapsi- ja nuorisotyötä ja musiikkityötä paikallisessa Säin medee -seurakunnassa.

Me asumme ja työskentelemme pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. Teemme ja kehitämme lapsi- ja nuorisotyötä ja musiikkityötä paikallisessa Säin medee -seurakunnassa. Janne toimii työalueen yhdyshenkilönä ja vastaa Mongoliassa tehtävien Kylväjän kehitysyhteistyöhankkeiden paikallisesta koordinoimisesta sekä suhteista evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Ella toimii työalueen viestintä- ja talousvastaavana.

 

Mongolia on suurten vastakohtien maa. Kaupungit ja kylät ovat tiheään asutettuja, mutta kun poistuu niiden ulkopuolelle, alkaa horisonttiin jatkuva aukea, kuiva ja karu aro, joka on erittäin harvaan asutettua.

Asuminen ja työskenteleminen Mongoliassa on opettanut ja muuttanut meitä paljon. Vastakohtien kohtaaminen pakottaa arvostamaan ja kunnioittamaan elämää uudenlaisella tavalla. Samalla tavalla, kun moderni aika keksintöineen ja vuosisatainen historiallinen elämäntyyli kohtaavat Mongoliassa, myös me olemme kohdanneet erilaisen todellisuuden. Horisonttiin jatkuva aro vuorineen herättää pienessä ihmisessä kunnioitusta ja ihmetystä ja Ulaanbaatarin pilvenpiirtäjät ihastusta ja toivoa siitä, että tällä kansakunnallakin on kirkkaampi tulevaisuus.

Ella Henriksson

Takaisin Jutut -sivulle