Mielipide, eduskuntavaalit 2019: Ilmastonmuutos on jo täällä

Voimistuvat sääilmiöt ovat uusi normaali. Muualla yleiset hirmumyrskyt ja tulvat tekevät meillekin tuloaan. Hyvällä syyllä voi kysyä, olemmeko valmiita.
YK julkaisi hiljattain ilmastoraportin, jonka kertoma maalaa huolestuttavan tulevaisuuden maapallolle. Ilmastopaneeli IPCC on asettanut tavoitteeksi pysäyttää maapallon lämpeneminen 1,5 asteeseen vuoteen 2030 mennessä. Hallitsematon lämpeneminen johtaa väkirikkailla alueilla elinkelvottomiin olosuhteisiin näännyttävän helteen ja suistoalueiden jäädessä pysyvästi veden alle. Miljoonat ihmiset lähtevät liikkeelle alueille, joissa eläminen on vielä siedettävää.

On selvää, että maailman johtavat päästöjen aiheuttajat ovat välttämätöntä saada sitoutumaan yhteisiin ilmastosopimuksiin. Suomi on tehnyt esimerkillisesti oman osansa.
Meillä Suomessa on oltu monella tapaa ympäristötietoisia ilmastoviisaita, ennen kuin sitä tiedostettiinkaan. Yksi keino on nimittäin pitää huolta hiilidioksidia käsittelevistä hiilinieluista, joita ovat esimerkiksi kasvava metsä sekä oikein hoidetut nurmi- ja peltoalueet. Metsävaltiona Suomi ja sen metsää omistavat kansalaiset voivat osallistua ilmastotalkoisiin hoitamalla metsää kasvua edistävin keinoin ja istuttamalla reippaasti uutta metsää hakkuiden jälkeen.

Osa suunnitelmista päästöjen vähentämiseksi ovat kunnianhimoisia, kuten uusien bensa – ja dieselautojen myynnin kieltäminen vuoteen 2035 mennessä ja että tilalle pitäisi saada sähköautoja. Tämä suunnitelma saattaisi toimia isoissa kaupungeissa mutta tuskin maaseutupaikkakunnilla. Sen sijaan etanolin käyttöä voitaisiin lisätä ja saada vanhemmat autot käytettyä ihan loppuun asti. Pitäisi vaan saada selätettyä etanolin käytön vaikutukset auton kuntoon.
Biokaasun käytön lisäämiseksi meiltä löytyy tarvittava raaka-aine ympäriltämme. Tulevaisuudessa voimme huristella autolla, jonka tarvitsema energia on tuotettu pelloilta jalostetulla joutoheinällä.
Huolemme ilmastonmuutoksessa on yhteinen: millaisessa tilassa olevan ympäristön jätämme nuorillemme? Keskusta lähtee siitä, että paremmassa kuin mitä se itse saatiin.

Hanna-Leena Mattila
Kansanedustaja

Takaisin Jutut -sivulle