Mielipide, eduskuntavaalit 2019: Desimaalit eivät hoida vanhuksia, mutta 1600 uutta hoitajaa kyllä

Vanhusten hoito Suomessa ei ole ollut niin hyvää, kuin sen olisi pitänyt olla. On paikkoja joissa ikäihmisiä on hoidettu sillä arvokkuudella kuin heitä kuuluukin hoitaa, mutta sitten on Esperi Caren hoitoyksikköjen kaltaisia paikkoja, joihin ei haluaisi itse tai läheistensä joutuvan.
Eräs keino parantaa vanhusten hoidon laatua, on tehdä hoitajamitoituksesta velvoittava eikä suositus. Nykyisin käytössä oleva hoitajamitoitus 0,5 asiakasta kohden ollut suositus, jota on noudatettu tai sitten ei. Määrä on kierretty laatimalla täysiä työvuorolistoja, vaikka todellisuudessa työt on tehty vajaamiehityksellä. Tuloksena on ollut huonosti hoidetut vanhukset, uupuneet ja ammattiylpeytensä menettäneet hoitajat. Sen sijaan ahneet hoitoyhtiöt ovat kasvattaneet voittoa ja maksaneet veronsa muualle kuin Suomeen.

Suomen keskusta kannattaa hoitajamääräksi 0,7 vanhusta kohden. On selvää, että hoitajamitoituksella vanhusten hoitoa ei yksin paranneta, mutta tarkka mitoitus lakiin velvoittaa sen toteuttamaan yhtenä osana laadukkaampaa hoitotasoa. Käytännössä se tarkoittaa 1600 uutta lähihoitajaa.
Paljastuneet laiminlyönnit ovat saaneet epäilemään, johtaako sote-uudistus vielä kurjempaan tilanteeseen.
Vastaus epäilijöille kuuluu: päinvastoin. Maakunta tarjoaa taloudellisesti vahvemman pohjan hoitaa myös heikommassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien vanhukset. Valinnanvapaus puolestaan mahdollistaa valitsemaan läheiselle sellaisen hoitopaikan, joka tuntuu hyvältä. Nythän kunta on osoittanut paikan hoidettavalle vanhukselle.

Hanna-Leena Mattila
Kansanedustaja (kesk.)
Raahe

Takaisin Jutut -sivulle