Mielipide, eduskuntavaalit 2019: Ammattikorkeakoulujen pysyminen alueellamme vaatii yhteistyötä

Suomessa on 25 ammattikorkeakoulua, joissa on yli 140 000 opiskelijaa. Ammattikorkeakoulujen merkitys on maakunnallisesti tärkeä, sillä jopa 80% valmistuneista jää maakuntaan töihin. Vertailun vuoksi, vastaava luku on Oulun yliopistolla 55%. Ammattikorkeakouluilla on valtava merkitys myös meidän työelämään sekä yritysmaailmaan.
AMK osaaminen on sellaista, jota voidaan hyödyntää pienemmissä yrityksissä, jolloin myös he pääsevät osalliseksi tieteellistä kehittelyä ja tutkimusta.
Oulun ammattikorkeakoulu ja Centria ovat erittäin tärkeitä kouluttajia Oulun yliopiston ohella Pohjois-Suomessa. AMKn rahoitus on kuitenkin viime vuosina joutunut koville, siinä missä koko koulutussektori. Ammattikorkeakoulujen rahoitus pitää pystyä turvaamaan, jottei koulujen tarvitse jatkuvasti pohtia, miten toteuttaa opetusta.
Alueellinen yhteistyö yli puoluerajojen on äärimmäisen tärkeää, jotta meillä on korkeakoulutusta myös jatkossa Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa, kuten Oulaisissa sairaanhoitajakoulutus ja Ylivieskassa Centria.

Omalta osaltani haluan olla koulutuksen puolestapuhuja. Meillä ei ole vara romuttaa meidän koulutusjärjestelmää yhtään enempää. Suomi on maa, joka menestyy osaamisella ja siksi meillä ei ole varaa enää jättää koulutusta toissijaiseen arvoon. Seuraavalla vaalikaudella on tehtävä päätöksiä, jotka turvaavat laadukkaan koulutuksen koko Suomessa ja kaikilla koulutuksen tasoilla!

Marjut Lehtonen
Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja
Kansanedustajaehdokas (Kesk.)

Takaisin Jutut -sivulle