Mainos

Loukkaantumiset päättivät lupaavan uran

Oulaistelaislähtöisestä Toni Kallelasta on tullut vuosien saatossa savolainen. Hän on asunut jo pitkään Kuopiossa ja myy asuntoja Op-kodilla.

 

Marraskuussa 2020 ilmestyi oulaistelaislähtöisen toisen polven jääkiekkoilijan, Toni Kallelan Twitter-tilille päivitys, jossa hän kertoi lopettavansa pelaajauransa vain 27 vuoden ikäisenä. Syynä monen mielestä ennenaikaiseen lopetuspäätökseen olivat pitkään jatkuneet vaivat kropassa sekä koronan aiheuttama epävarmuus tulevasta työnantajasta.
”Minulta leikattiin lonkat ensimmäisen kerran 23-vuotiaana ja uudestaan 27-vuotiaana. Päätös lopettamisesta ei ole harmittanut jälkikäteen. Tein sen pitkän harkinnan jälkeen, eikä minulla ole tapana jossitella menneitä”.

Toni Kallela niitti mainetta tehokkaana pistetehtailijana erityisesti juniorisarjoissa. Hän voitti esimerkiksi kaudella 2011-2012 A-nuorten SM-sarjan maali- ja syöttöpörssin ja palkittiin Kari Jalonen- sekä Arto Javanainen -palkinnoilla. Hyvä tahti jatkui silloin Kalpan paidassa myös pudotuspeleissä, joissa mies saalisti tehot 5+10 ja voitti sillä Saku Koivu-palkinnon pistepörssin ykköstilan kunniaksi.
Aikuisten puolella Toni Kallelan huippukausi ajoittuu vuosille 2018-2019. Silloin hän teki Vaasan Sportin paidassa yhteensä 42 pistettä. Hyvien otteiden myötä Kallela päätyi vielä Ruotsiin Skellefteå AIK:hon, joka jäikin lopulta miehen viimeiseksi seuraksi ammattilaisjääkiekkoilijan uralla.

Mieluisimmaksi SM-liigaseuraksi Toni Kallela mainitsee juurikin Vaasan Sportin. Siellä miehen peli kulki ja yleensä silloin myös pelaaja itse nauttii pelaamisesta eniten. Ulkomaan komennuksista mieleen on jäänyt parhaiten Tanskan sarja.
”Pelasin kaksi vuotta Tanskassa, joista toisena vuonna voitin pistepörssin runkosarjassa sekä playoffeissa. Myös joukkueella meni hyvin, sillä voitimme hopeaa”.

Toni Kallela pääsi pitämään yllään myös maajoukkuepaitaa. Vuonna 2011 hän oli mukana alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Yhteensä nuorten ja poikamaajoukkuekutsuja kertyi vyölle 42. Sen sijaan aikuisten puolella Leijona-nutun alla pelaaminen jäi vielä kokematta.
”Aikuisten maajoukkue oli varmasti nuorena poikana minunkin haaveena, mutta aikuisella iällä se ei käynyt mielessä. Toki sitä yritti kehittyä pelaajana aina ja hienoahan sinne olisi ollut päästä, mutta en missään vaiheessa kokenut sitä realistisena omalla urallani”.
Tänä päivänä Toni Kallela tienaa leipänsä myyntineuvottelijana Kuopion OP-kodilla. Jääkiekkokin kulkee edelleen miehen rinnalla, toki nyt vain penkkiurheilun roolissa. Kallelan perheeseen kuuluu avovaimon lisäksi labradorinnoutaja. Entisenä huippu-urheilijana Kallela haluaa pitää jatkossakin omasta kunnostaan huolta.
”Harrastan edelleen paljon salilla käyntiä ja kaikenlaista liikuntaa. Ja voisi kait tuota asuntosijoittamistakin harrastukseksi kutsua”.
Toni Kallela on asunut Kuopiossa jo useamman vuoden ja myöntää, että pikkuhiljaa pohjoispohjanmaalainen alkaa muuttua savolaisempaan suuntaan. Paikallinen murre taittuu nimittäin miehen suussa tarvittaessa jo aika luontevasti. Synnyinkaupunki Oulainen on sen sijaan jäänyt Toni Kallelan elämässä jo historiaan.
”Oulaisista taisin lähteä vuonna 2008 ja siellä ei tule nykyään käytyä, kun isäkään ei enää siellä asu”.

Takaisin Jutut -sivulle