Mainos

Koronapassi vai rajoituksia

Maailmaa kiusaava kulkutauti Covid-19 on jälleen saanut uutta tuulta leviämiseen Suomessa. Viime torstaina valtioneuvoston istunnossa päätettiin jälleen uusista rajoituksista. Useissa taudin kiihtymisvaiheen maakunnissa palattiin ravintolarajoituksiin. Olemme taas palaamassa yhteiskuntaan, joka rajoittaa enemmän kuin sallii kansalaisten vapaata liikkuvuutta ja elinkeinotoimintaa.

Rajoitusten lisäämisen myötä julkinen keskustelu rajoitusten ja rokotekattavuuden suhteesta on ryöpsähtänyt jälleen vilkkaaseen keskusteluun. Lähes päivittäin jossakin valtakunnallisessa mediassa pohdiskellaan rokotepassin ja rajoitusten välillä. Toimia pitää tehdä siihen saakka, kunnes rokotekattavuus on riittävä kansalaisten terveyden ja ennenkaikkea terveydenhuoltomme kestävyyden turvaamiseksi.

Keskustan kanta on ollut jo pitkään rokotepassiin myönteisyyden sävyttämä. Passihan kertoo kantajastaan sen, että hän on joko saanut kaksi rokotetta tai negatiivisen testituloksen. Tällöin tilaisuuden, ravintolan tai tapahtuman vastuulliset tietävät paikalla olevien olleen koronasta vapaita. Kritiikissä on paljon kannettu huolta tasa-arvoisesta kohtelusta ja yksilön oikeuksista. Keskusteluun harvoin on lipsahtanut mainintaa yksilön velvollisuudesta toisia kansalaisia ja tapahtumien järjestäjiä kohtaan. Koronarokotteeseen pakottamisesta siinä ei ole kyse, vaan siitä, että henkilö kykenee todistamaan muille olevansa riskitön läsnäolija. Silloin puhutaan puhtaasti yksilön velvollisuudesta yhteiskuntaa ja toisia ihmisiä kohtaan.

Rokotepassille on toki vaihtoehtona jo reilun vuoden käytössä olleet rajoitteet. Siinä paikallisesti rajoitetaan ihmisten kokoontumista ja elinkeinojen harjoittamista taudin leviämisen rajoittamiseksi. Valtiovallan rajoitustoimenpiteiden vuoksi laukeaa yleensä myös korvausvelvollisuus rajoitteiden aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Noita paikataan sitten tarvittaessa erilaisin tukipaketein, joita yritysten ja tapahtuma-alan toimijoiden tukemiseksi on viimeisen vuoden aikana toteutettu useita. Noiden tukipakettien myötä valtio on velkaantunut merkittävästi. Niiltä osin pitäisi meidän kaikkien olla todella huolestuneita. Pitkään valtion piikkikään ei voi olla auki, jos yksilöillä ei ole mitään vastuuta omasta toiminnastaan.

Koronan leviämisen kiihtymisestä aiheuttavista toimenpiteistä maamme hallitus käy varmasti keskusteluja myös tällä viikolla. Noissa keskusteluissa pitäisi vihdoin pohtia myös koronasta ulospääsystä. Se tarkoittaa niitä toimenpiteitä, jotka olemme valmiita sietämään, jotta kykenemme elämään tämän maailmaa riepovan kulkutaudin kanssa. Olipa se linja sitten rokotepassi tai elinkeinoelämän rajoitukset.

Takaisin Jutut -sivulle