Mainos

Korona pani kanttorinkin kalenterin uusiksi

 

Oulaisten seurakunnan kanttori Anna-Maria Togbaneu otti haasteen vastaan ja jatkoi toimituksen aloittamia lauseita.

Parasta kanttorin työssä on sen monipuolisuus. Saan olla mukana ihmisten iloissa ja suruissa, soittaa, laulaa, johtaa kuoroa, säveltää ja sovittaa ja tehdä töitä kaikenikäisten ihmisten kanssa. 

Oulaisten kirkko on todella kaunis ja arvokas vanha kirkko. Erityisesti pidän alttaritaulusta, jossa Jeesus kutsuu opetuslapset seuraansa. 

Kotona kuuntelen mieluiten jotain rauhallista instrumenttimusiikkia tai mielenkiintoisia radio-ohjelmia.

Iloitsen siitä, että saan työskennellä Oulaisissa. Iloitsen perheestäni ja omasta kodista. Iloitsen siitä, että elämässäni on kaikki hyvin. 

Viimeksi minua suututti, kun wc:n viemäri meni tukkoon. Onneksi se saatiin kuntoon. 

Korona on aiheuttanut monenlaista harmia. Kalenteri on monta kertaa pitänyt laittaa uusiksi, kun tapahtumia on jouduttu perumaan. Juuri nyt eniten harmittaa, ettei pääse uimahalliin. 

Jos saisin päättää, muuttaisin maailman oikeudenmukaisemmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi kaikille. Unelmani on maailma, jossa ei ole rasismia eikä ennakkoluuloja ja jossa kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet kouluttautua ja tehdä työtä, elää rauhassa ilman pelkoa. 

Lempiharrastukseni on käsityöt. Eniten tykkään ommella ja neuloa.
 
Luin viimeksi Eeva Kolun kirjan Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä. Pidin siitä todella paljon. 

Lempiruokani on aika moni ruoka. Syön enimmäkseen kasvisruokaa ja tykkään esimerkiksi vegaanisesta pasta carbonarasta. Syön myös jonkin verran kalaa, ja mieheni laittama togolainen pino ja kala tulisen tomaattikastikkeen kera on herkkua! 

Jos pääsisin juuri nyt ulkomaille, matkustaisin mieheni kotimaahan Togoon, Länsi-Afrikkaan. Menisimme sinne koko perheellä. 

Tänä vuonna lupaan pitää itsestäni parempaa huolta eli nukkua ja syödä hyvin sekä harrastaa liikuntaa. 

Takaisin Jutut -sivulle