Kolumni: Tekemällä oppii

Lehti menee painoon neljän tunnin päästä ja saan tehtäväkseni kirjoittaa elämäni ensimmäisen kolumnin.
Aloitettuani työssäoppimisjakson Seutumajakassa, olin jo kuukauden päästä tehnyt kolme kirjoitusta lehteen. Samaan aikaan sain kuulla, kuinka kavereideni harjoittelupaikoissa työpäivät koostuvat lähinnä kahvinkeitosta ja roskien viemisestä.

Mielestäni on tärkeää antaa harjoittelijoillekin sopivasti vastuuta. Työnantajan pitäisi tietää ottavansa pienen riskin tarjotessaan harjoittelupaikkaa – virheitä voi sattua ja todennäköisesti sattuukin. Mutta jos opiskelija ei harjoitteluaikana pääse kokeilemaan oikeita työtehtäviä, on valmistuttua todella vaikeaa luottaa omiin taitoihinsa. Tutkintotodistuksen omaavalta ammattilaiselta kuitenkin odotetaan työpaikalla muutakin osaamista kuin roskapussin ulos kiikuttaminen.
En voi väittää, etteikö harjoittelussa saamani vastuu olisi välillä pelottavaakin. Olen silti kiitollinen siitä, että minulle on tarjottu vaativiakin tehtäviä, sillä se on lopulta palkitsevaa. On hienoa kuulla kehuja tekemästään työstä, jonka luuli olevan liian vaikeaa. Se kasvattaa ammatillista itsetuntoa, mikä on jo opiskeluaikana tärkeää.

Kun kuulin päätoimittajan sanat:
”Meiltä puuttuu vielä  kolumni, tiedätkös mitä se tarkoittaa?”,
minut kieltämättä valtasi pienoinen paniikki. Katsahdus kelloon – neljä tuntia aikaa. Äkkiä lukemaan aikaisempien lehtien kolumneja malliksi ja googlaamaan ”Kuinka kirjoittaa hyvä kolumni”. Kysellessäni kavereilta neuvoa aiheen keksimiseen, eräs heistä kertoi jälleen, kuinka tehtävät harjoittelussa tuntuivat turhilta. Päätin, että tämähän onkin hyvä aihe.

Nyt loppusuoralla on taas hienoa tajuta, että ensin ylitsepääsemättömältä tuntuva työ olikin helppoa ja mukavaa, eikä vastuuta olisi tarvinnut pelätä. Vielä oikoluku sekä pienet viilaukset ja sitten – tehtävä suoritettu.

Tiia Riikonen

Takaisin Jutut -sivulle