Kolumni: Aivan erityinen

Meillä on ollut useita hirvikoiria vuosikymmenten saatossa. Jokainen on aina ollut oma persoonallinen yksilönsä. Tauno oli rauhallista rauhallisempi kotona, mutta huippu metsällä. Hänelle kaikki pikkupojat leikkikaverina olivat kultaakin kalliimpia ystäviä.

Vilho oli kuin tuli ja leimaus. Vieras ei päässyt terassille, jos ei ensin puhutellut talon koiraa. Poikkeuksen teki Heikkisen Leena. Hän oli Viken paras ystävä. Vilho juoksi aina suoraan Leenan syliin, kun tämä tuli kylään. Reino puolestaan puri pikkusena mielellään kaikki kumiset vesiletkut poikki. Muuten hän on ihana töppötassu ja silkkiturkki. Kirotun jalostuksen seurauksena hänelle tuli glaukooma ja hän sokeutui. Hän selviää kuitenkin kotioloissa erinomaisesti.

Sitten tuli tämä hoikkajalkainen ja hiipivästi etenevä pikkukoira. Hän tuli meille kahdeksan viikon ikäisenä ja sieppasi ensitöikseen minulta isovarpaan kynnen. Kynttä kasvattelen edelleen. Hän on täynnä touhua ja mahdoton iltavilli. Hän on innostunut varsinkin
muotoilusta. Vallilan käytävämattojen reunat hän repii mattojen kuteiksi. Jäljelle jäävien maton osien keskustat hän reijittää oman mielensä mukaisesti. Samoin käy lehdille ja kirjoille. Niistä hänen muotoilijan mielipiteensä on: nurkat pyöreiksi ja kannet irti!
Kun meillä hiljeni ravikanava ja tietokone lakkasi toimimasta, ajattelimme vesisateiden vaikuttaneet asiaan, mutta väärä luulo. Elisan ammattitaitoisten asentajien neljän päivän tutkimusten tuloksen selvisi, että hän oli purrut johdot poikki!

Hänellä on piipa, leikkikalu, sisällä ja ulkona. Piipa on vähän hänen naamansa näköinen ja vinkuu. Hän tietää tarkalleen, missä ulko- ja sisäpiipa milloinkin on. Mökistään hän ei lähde ennen, kun verkon raosta karannut piipa on haettu takaisin mökkiin. Yölläkin hän käy tarkastamassa, että sisäpiipa on siellä paikalla, mihin hän illalla sen jätti. Yhtä huolellinen hän on myös ruokansa suhteen. Aamupäivät hän varastoi herkkujaan mielenkiintoisiin paikkoihin. Sisälle taloon palattuaan hän tekee heti ruokapiilojen tarkastuksen, ja auta armias, jos niitä on joku siirtänyt. Haukut tulevat. Samoin käy meikäläiselle, jos yritän levätä päivällä tai puhua kauan puhelimeen. Haukut tulevat ja kovat.
Kesken iltavillin hän nukahtaa sänkyni alle. Tyynyni kohdalta lattialta
pilkahtaa joko musta kuono tai kaksi pitkää ja hoikka jalkaa.
Yksi hänen veljistään myytiin Ruotsiin, mutta norjalaiset kävivät heti
ostamassa sen tosi korkealla hinnalla. Hänellä on siis hyvä suku
hirvenpyytäjänä ja karhunhaukkujana. Metsäverinen siis.
Hän on niin, niin erityinen, mutta niin rakastettava.
Hänen nimensä on Väinö-koira.

Kaisa Hietala