Kolumni: Äänestin olohuoneessani

Muistan, kun juhlallisesti piirsin ensimmäistä kertaa numeron paperille äänestyskopissa.
Se tuntui silloin vähintään yhtä suurelta aikuisuuden merkiltä kuin lupa ajaa autoa. Ylpeänä ojensin lapun leimattavaksi ja tiputin sen uurnaan. Kotona juotiin vaalikahvit ja syötiin täytekakkua.
Minulle on aina ollut selvää, että haluan äänestää, jotta saan kerrottua oman mielipiteeni siitä, miten maan, kunnan ja Euroopan Unionin asioita tulee hoitaa. Niinpä äänestyskertoja on kertynyt kohtuullisen monta tuon ensimmäisen kerran jälkeen.
Norjaan muutettuani sain äänioikeuden norjalaisen kotikuntani kunnallisvaaleissa, ja vastaavasti lopetin äänestämästä Suomen kunnallisvaaleissa. Suomen kansalaisena en kuitenkaan saa äänestää norjalaisissa eduskuntavaaleissa, mutta sen sijaan äänioikeuteni Suomessa on säilynyt.

Ulkomailla äänioikeutta käyttäessäni paikkoina ovat toimineet kenossa seisonut vaalikoppi Suomen suurlähetystössä Oslossa, verhoista kyhätty vaalikoppi lakkautetulla lähikoululla kunnassamme sekä muutamana vuonna Hammerfestin kunnantalon keittiökin.
Tänä vuonna äänestin omassa olohuoneessani. Ulkomailla pysyvästi asuville ja vaalien ajan ulkomailla oleskeleville suomalaisille avattiin nimittäin tämän kevään vaaleissa mahdollisuus kirjeäänestykseen.
Aloitin siis prosessin tilaamalla materiaalit kotiini, odottamalla postia viisi päivää ja kirjeen saapumispäivänä leipomalla täytekakun. Sitten istuin juhlallisesti ruokapöydän ääreen, täytin paperit ja edelleen piirsin kynällä numeron paperille, suljin kirjekuoren ja tiputin sen postilaatikkoon. Sitten keitin kahvit ja söin kakkua.

Tuleva sunnuntai on jännittävä päivä Suomelle ja suomalaisille.
Toivon, että liikenne vaaliuurnilla käy vilkkaana, jotta koko kansan todellinen mielipide peilautuu vaalituloksessa.
Mikäli tuntuu hankalalta keksiä syy äänestykselle, annan tässä yhden: vaalikahvien täytekakku maistuu aina vähän muita kakkuja paremmalta.

Heli Korhonen